torstai 26. tammikuuta 2012

Kohtaamiset susipolitiikassa


Suurpedon läsnäolo huolestuttaa Lounais-Suomessa. Varsin taajaan asutulla Pyhäjärviseudulla elelee kolme susilaumaa. Laumoista eteläisimmän, ns. Yläneen lauman, GPS-paikantimilla varustetusta alfanaaraasta tehdyt havainnot painottuivat loppukesästä alkaen enenevässä määrin reviirin eteläosiin. Havainnot pihapiireissä lisääntyivät Nousiaisissa ja Mynämäellä. Kolmetoista alueen vanhempainyhdistystä järjestäytyi ja vaati riistahallinnon puuttumista ongelmaan.
 
Suomen Riistakeskus myönsi 10. tammikuuta 2012 pyyntiluvan nuoren pihoilla vierailevan suden poistamiseksi laumasta. Lupa osoitettiin Pöytyän, Mynämäen ja Nousiaisten alueelle. Jahdin toisena päivänä, sunnuntaina 15. tammikuuta ammuttiin kaksi sutta. Yksi ammutuista susista oli nuori. Toinen oli Pöytyän lauman pannoitettu alfanaaras. Susijahti päättyi virheeseen, jota poliisi nyt tutkii törkeänä metsästysrikoksena.
 
Jahdin tarkoituksena oli poistaa potentiaalisesti vaarallinen susiyksilö. Virallisen perusteen ohella susijahdin avulla oli tarkoitus arvioida metsästyksen vaikutusta susien ihmisarkuuteen – vähenevätkö pihavierailut, kun laumasta ammutaan yksi susiyksilö. Tämä kiinnostaa erityisesti susireviirillä asuvia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylläpitämään TASSU-tietojärjestelmään kirjatut jälkihavainnot asutuksen liepeiltä perustelivat lupapäätöksen, mutta oma vaikutuksensa oli myös perusteilla, joita asukkaat olivat esittäneet turvallisuuteensa viitaten. Laillisen susijahdin uskottiin vahvistavan luottavaisuutta riistahallinnon kykyyn ja haluun toimia ongelmallisessa tilanteessa: suden tiukasta suojelusta voidaan poiketa, jos perusteet poikkeamiselle ovat olemassa.

Pöytyän tapahtumat osoittivat, että politiikan suunnitelmallinen toimeenpano on vaikeaa. Mitä kompleksisempi tilanne, sitä todennäköisempiä ovat yllätykset. Aina yllätykseen ei tarvita sen kummempaa virhettä. Yhteiskunnallisten pelisääntöjen muuttuessa toimintatavat ja käytännöt säätyvät tilanteeseen sopiviksi. Aina syntyy myös sellaisia toimintamalleja ja vaikutuksia, jotka eivät olleet politiikan tekijän harkinnassa toimenpiteitä suunniteltaessa ja sallittaessa. Parhaat käytännöt ovat vain harvoin kaikkien mielestä parhaita käytäntöjä. Tämä luonnehtii suomalaista suurpetopolitiikkaa laajemminkin. Alati tiukkenevasta suden suojelun politiikasta huolimatta susikanta ei ole suunnitellulla tai toivotulla tavalla vahvistunut.


Mistä tässä ilmiössä voisi olla kysymys?
 
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos aloitti Suomen Akatemian rahoituksella tutkimuksen ”Instituutioiden yhteensopivuuden ongelma suomalaisessa suurpetopolitiikassa” syksyllä 2011. Nelivuotisen tutkimushankkeen tarkoituksena on selvittää, mistä johtuu etteivät viralliset yhteiskunnalliset järjestelyt (pelisäännöt ja politiikat) onnistu vahvistamaan kaikkien kansalaisten luottavaisuutta suurpetoasioiden hallinnointiin tai susipolitiikan perustaksi luotuun tieteellisen tietoon. Ongelmalliselta näyttää nimenomaan se, miten politiikan muodostaminen ja toimeenpano kohtaa kansalaisyhteiskunnan.
 
Kaikkien näkemykset susiongelmasta eivät ole samat kuin riistaviranomaisilla: suden läsnäolo on ympäristöongelma, ei sen epäsuotuisa suojelutaso. Tällaisessa tilanteessa toimivien, hyväksyttävien ja kohtuullisina pidettävien politiikkaratkaisujen löytäminen on työlästä, jollei mahdotonta. Suden tapauksessa on käynyt ilmeiseksi, että riistapolitiikan, tieteen ja erityisesti monien maaseudun elämäntapojen välillä on varsin vakavaakin kohtaamattomuutta. Ajattelu- ja toimintatapojen yhteensopimattomuus aiheuttaa väärinymmärryksiä, epätoivoa, kiukkua, turhautuneisuutta ja lopulta riitoja ja virheitä. Täydellistä yhteensopivuutta ei voida saada aikaan, mutta kohtaamattomuuden ja yhteensopivuuden syihin ja perusteisiin voidaan kuitenkin saada ainakin jonkunlaista tolkkua. Samalla myös suurpeto- ja riistapolitiikkaan voidaan keksiä uusia paikallisia sisältöjä ja politiikan jalkautumiseen ja toimeenpanoon uusia paikallisia keinoja. Tämä on sosioekologisen hankkeemme tutkimuksellinen lähtökohta.