The importance of what is absent

Juha took part in the tenth annual seminar of the Arctic Doctoral Programme ARKTIS in Rovaniemi, Finland, on March 16. This year’s theme was “Science‐Policy Interface – Societal Impacts of Arctic Research”. Below is the abstract of his presentation.

Ecosystem services are everywhere. But there is something in their constitution that is absent. According to philosopher John Searle (Making the Social World, Oxford, 2010), true beliefs fit the world. In the strict sense of the word, desires, intentions, and prescriptions cannot be true. They are not intended to represent the world as it is now, but how we would like the world to be. Intentions and desires have a world-to-mind direction of fit. They require the world to change to match them. True beliefs have a mind-to-world direction of fit.

Disturbingly, then, what we consider worth having, doing or being is absent – it is still becoming. This characteristic of absence applies also to natural functions. According to anthropologist neuroscientist Terrence Deacon (Incomplete Nature, New York, 2012, 38–39), “we describe function a process that exists in order to produce an otherwise unlikely state of affairs.” Function may be a product of design, but since Darwin it has been possible to understand function as emerging spontaneously, having end-directed character emerging irrespective of any anticipated end.

The important epistemic question is how to fit our institutions with individual and collective purposes and natural functions. This is exactly why ecosystem services are important and environmental policy so hard. Over the past few years, environmental policy makers have begun to show a special interest in ecosystem functions and, especially, in ecosystem services: namely some of the unlikely states of affairs produce items and features that are directly and indirectly beneficial to people.

The future research on socioecological systems must bring these absentee features to the fore. The core methodological challenge is then to make sense how healthy socioecological functioning is maintained, i.e. how direct, indirect, enacted and undergone ecosystem services could fit with human purposes and how to make human purposes fit with ecosystem functions. The concept of ecosystem service is not a magic bullet. But it could help planners, decision-makers and citizens to have an anticipative focus on what is constitutive but still absent. This would help us all to understand why the customary environmental policy easily misfit the environmental problems and why policy does not match the existing institutional arrangements.

Suden isäntä

Viime viikkoina julkisuutta ovat saaneet susien pannoitukset Keski- ja Itä-Suomessa. Tätä kirjoitettaessa eläimen sijaintitietoa keräävän ja tekstiviestinä lähettävän pannan on saanut kaulaansa kuluvalla kaudella 12 sutta. Panta-termi yhdistyy mielikuvaan koiran pannasta ja pannoitus tekoon, jossa isäntä ottaa koiransa kiinni kontrolloidakseen sen liikkumista. Syntyykö suden pannoituksen myötä mielikuva isäntäsuhteesta suteen?

Suomalaisessa uskomustraditiossa esimerkiksi loitsuilla on pyritty hallitsemaan metsäneläimiä. Loitsuissa sudet esiintyvät vaarallisena ja siksi niitä loitsuissa karkotetaan, sidotaan tai suljetaan niiden suu. Karjanhoitoloitsuissa susi kuvataan jonkin yliluonnollisen isännän koirana, ja häneen vedotaan eläimen kiinni kytkemiseksi. Karjan laskeminen metsälaitumille huhtikuussa oli suuri tapahtuma. Huolta kannettiin erityisesti siitä, että sudet ilmestyvät karjaa verottamaan. Tämän vuoksi huudettiin loitsuja ja pidettiin muutenkin meteliä, poltettiin kokkoja ja annettiin uhrilahjoja Jyrkille tai muille pyhimyksille. Huudettiin Pyhän Yrjänän apua susien varalle: ’Yrjö, sido koirasi’!

 
Voi tuntua kaukaa haetulta verrata RKTL:n pannoittajaporukkaa vanhoihin pyhimyksiin ja pantasutta isäntänsä hallinnassa olevaksi koiraksi. Jostakin tämän kaltaisesta ajattelusta ehkä kuitenkin kumpuavat vaatimukset siitä, että tutkijoiden tulisi viedä Pyhäjärven seudun sudet ’takaisin sinne, mistä ovat ne tuoneetkin’ tai tutkijoiden vastuun peräänkuuluttaminen pantaeläimen lauman tekemiin vahinkoihin. Eivätkö tämän kaltaiset ajatukset osaltaan kuvasta oletusta vahvasta isännän kontrollista eläimiinsä?

Kiintoisaksi ajatuksen isäntäsuhteesta tekee se, ettei suomalaisen lainsäädännön mukaan kenellekään ole oikeutta elävään riistaeläimeen. Maanomistajalle kuuluu metsästysoikeus, ja tuon oikeuden hän voi vuokrata eteenpäin. Vasta kuollut riistaeläin voidaan tietyin edellytyksin omistaa. Pantaeläin ei myöskään nauti mitään erikseen kirjattua lainsuojaa – pannoitus ei ole suojelukeino. Suomessa pannoitettuja riistaeläimiä onkin ammuttu kesken paikannusjakson ja sen loputtua normaalin pyynnin yhteydessä.

Vapaana juoksentelevan koiran kytkeminen poikkeaa suden pannoittamisesta. Koiran kytkentä sitoo koiran tiettyyn paikkaan. Suden pannoittaminen tuottaa tiedon suden liikkumisesta. Tietenkin voidaan ajatella, että ’paikannustieto on valtaa’, jota RKTL:lle kertyy havaintojen karttuessa. Viime syksynä toiminnassa olleen susipuhelin-palvelun  myötä viimeisin paikannustieto on ollut yhtä tuoreesti – eli hieman taannehtivasti – niin tutkijoiden kuin palvelua hyödyntäneiden kansalaistenkin käytössä.

Petopyynnin sosiaaliset vaikutukset

Pöytyällä tammikuussa toteutetun susijahdin jälkipuinti on nostanut esiin yhden suurpetopolitiikkamme perimmäisistä kiistakysymyksistä: paikallisten ihmisten mahdollisuuksiin vaikuttaa kokemiinsa suurpeto-ongelmiin. Suurpetotiedon tuottaminen ja tarvittaessa myös petopyynnin toimeenpano ovat Suomessa perinteisesti olleet paikallisten toimijoiden vapaaehtoisuuden varassa. Yksi suurpetokiistojen jännitteistä kumpuaa juuri tästä.

Hallinnon näkökulmasta nykyinen paikallisten metsästäjien vapaaehtoistoimintana toteutettu petopyynti on kustannustehokas tapa poistaa häiriötä synnyttävä eläin. Poliisilla on työvoiman, koulutuksen ja välineiden suhteen rajoitetusti resursseja toteuttaa tämänkaltaisia tehtäviä. Sen sijaan ulkomailla petopyynti suoritetaan useimmiten virkatyönä tai erilaisten tuholaistorjuntafirmojen toimesta. Suomalaisia esimerkkejä näistä toimintamalleista ovat pääosin poliisin toteuttamat hirvien poistot Helsingissä sekä yksityisyrittäjien osallistuminen kaninpyynteihin. Tunnettu historiallinen esimerkki on taitavien petopyynnin ammattilaisten, venäläisten lukaasien, palkkaaminen sudenpyyntiin 1880-luvulla Länsi-Suomessa.

Vapaaehtoisten metsästäjien toteuttaman pyynnin tehokkuutta voidaan hallinnon näkökulmasta tarkastella myös toisin. Voiko pyynnin salliminen paikallisille lisätä suurpetopolitiikan hyväksyntää ja voimaannuttaa paikallista yhteisöä ongelmanratkaisussa? Onko tilanne samankaltainen kuin autoa ohjaavan ja ’pelkääjän’ paikalla istuvan välillä? Useat meistä nimittäin ohjaavat mieluiten itse ja kokevat näin itse kontrolloivansa omaa turvallisuuttaan. Pyynnin salliminen on osallistavaa suurpetoasioiden hoitoa säännösten sallimissa rajoissa, mutta se voi olla samalla eräänlaista paineen purkua tai toimintaterapiaa.

Petopyynti on osaltaan suurpedoista koituvat haitan kompensointia pyynnin tuottamalla hyödyllä. Jahtiin osallistuminen on elämys ja saalis on arvokas  – näistä seikoista kertoo osaltaan se, miten suuri joukko halukkaita osallistujia on ilmaantunut viime aikoina Suomessa järjestettyihin ilves- ja susijahteihin. Paikallisille metsästäjille pyyntiluvilla suotu riistaresurssin hyödyntäminen toimii edullisena kannustimena eläinkantatiedon tuottamiseen. Petopyynnin tuottama hyöty kompensoi jahteihin osallistujille osin myös sitä, että suurpetokannat saalistavat metsästäjien talviruokinnalla vaalimia ja kasvattamia peurakantoja.
 
On myös esitetty, että laillisen pyynnin salliminen on keino vähentää laitonta pyyntiä. Niin väitteen puolesta kuin sitä vastaan on saatu jonkun verran tutkimuksellista näyttöä. Kaiken kaikkiaan maailmalla on kuitenkin tehty vähän tutkimuksia, joissa on tarkasteltu tiukasta suojelusta poikkeamisen sosiaalisia vaikutuksia. Kun kotimaista susikannan hoitosuunnitelmaa lähivuosina päivitetään, pyynnin järjestelyjen vaihtoehdot ja tähän liittyvät paikalliset toimintamahdollisuudet nousevat epäilemättä laajamittaiseen keskusteluun.