Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos järjesti seminaarin Arvot ja arvottaminen: arvotiedon tuotanto Lynet-laitoksissa Helsingin toimipaikassa Viikissä 24.5.2012. Tilaisuus toi yhteen neljän valtion sektoritutkimuslaitoksen – Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen ja RKTLn – arvotutkimusta.
Näkyvimmän roolin otti ympäristötaloustiede, olihan kyse luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän tilaisuudesta. Ympäristötaloustieteellä on varsin pitkä historia Helsingin yliopistossa. Maankäytön ekonomian oppiaine perustettiin 1970-luvun puolivälissä, jolloin professoriksi nimitettiin Kauko Hahtola. Oppiaineen nimi muutettiin ympäristöekonomiaksi 1990-luvun alussa. Sisällöllinen muutos ns. institutionaalisesta ympäristötaloustieteestä normaaliksi ympäristötaloustieteeksi tapahtui vuonna 2000, kun Markku Ollikainen nimitettiin professoriksi. Näiden kahden koulukunnan ja ajanjakson väliset eroavaisuudet ovat mielenkiintoisia.
Ja nämä erot olivat läsnä myös seminaarissa. Normaalissa ympäristötaloustieteessä yksilöiden valintoja ja arvoja koskeva tutkimus on lähinnä arvostamisen tutkimuksesta. Arvostaminen ei tässä viittaa arvokkuuteen, vaan siihen miten henkilö uskoo valinnan vaikuttavan hyvinvointiinsa. Englannin kielessä tästä käytetään sanaa ”valuing”. Seminaarissa nousi myös esille institutionaalinen arvottamisen tapa. Arvottamisen tehtävänä on ottaa tolkku ongelmallisesta tilanteesta ja luoda edellytyksiä toimintatapojen muuttamiseksi niin että ongelma poistuu. Tästä arvottamisen lajista käytetään englanninkielessä termiä ”valuation”. Suomalainen taloustieteen kieli mukailee kansainvälistä konventiota; puhutaan ympäristöarvostusten mittaamisesta, ei ympäristöarvojen mittaamisesta.
Arvostamisessa kyse on siitä, kuinka paljon henkilö on valmis ”kärsimään” saavuttaakseen tavoitteensa tai päämääränsä. Mikä on koettu hyvinvoinnin muutos tilanteesta toiseen ja kuinka paljon yksilö on halukas maksamaan ympäristöhyödykkeen lisääntymisestä tai kuinka paljon tarvitaan rahaa kompensoimaan (ympäristöhyödykkeen vähenemisestä johtuva) hyvinvoinnin heikkeneminen. Arvostuksen mittaaminen perustuu tasapainon ideaan. Hyvinvoinnin oletetaan pysyvän ennallaan ennen ja jälkeen arvostamisen. Viikissä esiteltiin tapauksia, millaisia maksu- ja osallistumishalukkuuksia toimijoilla on joko kysyjinä ja tarjoajina (maisema-arvokauppa), kuluttajina ja kansalaisina (geenivarojen arvottaminen) tai käyttäjinä (vesistöhankkeet).
Arvottamisen lähtökohtana ei ole tasapaino vaan muutos tavoissa ja valintataipumuksissa – intellektuaalinen, moraalinen tai taloudellinen kasvu. Arvottamisella yksilöt pyrkivät vaikuttamaan siihen, millaiseksi kyseinen arvottaja haluaa tulla tai pelkää tulevansa. Arvottamisessa katse on tulevaisuudessa. Yhteiskunnallisella arvottamisella pyritään muuttamaan toimintatapoja ja -sääntöjä sellaisiksi, että toiminnan tarkoitus täsmentyisi ja toiminta itsessään paremmin palvelisi tuota tarkoitusta. Tästä toisesta arvottamisen näkökulmasta käsiteltiin tiedon merkitystä päätöksenteossa (maatalouden kestävyyden indikaattorit), uudenlaisen maaseutuyrittäjyyden vaikutuksia (Green care -ohjelman arviointi) ja maankäyttökiistojen ratkaisuvaihtoehtoja (Ylä-Lappi).
Nämä arvostamisen ja arvottamisen koulukunnat ovat läsnä myös käytännön susipolitiikassa. Yhtäältä keskustellaan siitä, kuinka paljon asukkaiden tunteman susipelon tulisi painaa politiikan teon vaakakupissa. Toisaalta keskustellaan siitä, miten politiikkaa ja toimintatapoja pitäisi muuttaa ja kehittää, jotta yhteiselo suden kanssa sujuisi paremmin. Ensiksi mainitussa pyrkimyksenä on yhteismitallistaa suden aiheuttamat vahingot, pelot ja mahdollisuudet keskenään vertailukelpoisiksi. Toisessa pyrkimyksenä on sivuuttaa tällainen vertailu ja alkaa tehdä asioita uudella tavalla, jotta ongelmat voitaisiin välttää ja hyvinvointia kasvattaa. Järkevän susipolitiikan laadinta ja toimeenpano edellyttävät molempia, mutta ensiksi arvottamista ja sitten arvostamista.
Arvot ja arvottaminen -seminaari vahvisti tarvetta tilata ja tehdä monipuolista arvo- ja arvottamistutkimusta. Politiikan hyväksyttävyydessä ja järkevyydessä ei kuitenkaan ole kyse vain hyötyjen ja haittojen hinnoittelusta vaan uuden arvon muodostuksesta – moraalisesta ja intellektuaalisesta kasvusta. Institutionaalisella ja normaalilla ympäristötaloustieteellä on toisiaan tukevat paikkansa Lynet-laitosten arvotutkimuksessa.