Maassamme kerätään susista monenlaista kaikille avointa tai viranomaiskäyttöön rajattua paikkatietoa. Tunnetuin viranomaisten ylläpitämistä tietovarannoista on juuri äskettäin uudistunut TASSU-tietojärjestelmä. Pääsy tähän järjestelmään on viranomaisilla sekä petoyhdyshenkilöillä, jotka myös suurpetotiedon sinne tallentavat. Toinen vain viranomaiskäyttöön tarkoitettu paikkatiedon tietopankki on jo jonkin aikaa toiminnassa ollut riistavahinkorekisteri, jonka avulla seurataan muun muassa riistavahinkolain mukaisten susivahinkojen sijoittumista, suuruutta ja korvausten maksua. Riistaweb on kolmas keskeinen susitietoa käsittelevä tietojärjestelmä. Sitä hyödynnetään muun muassa Suomen riistakeskuksessa suden poikkeuslupa-anomuksia käsiteltäessä. Eri järjestelmien rinnakkaiskäytöllä riistaviranomaiset pyrkivät tukemaan toimia, jolla pidetään vahingot kohtuullisella tasolla ja konfliktit hallinnassa.
Kansalaiset ovat viime vuosina päässeet tutustumaan riistaviranomaisten tekemiin poikkeuslupapäätöksiin verkossa. Tietoa tuoreista pantasusihavainnoista kansalaiset ovat saaneet takavuosina soittamalla susipuhelimeen. Tästä syksystä alkaen susipuhelimen sijaan on ollut tarjolla Internetissä toimiva palvelu pantasusien seuraamiseen. Tarjottu avoimuus ei ole riittänyt tyydyttämään suteen huomionsa kiinnittäneiden kansalaisten tietotarpeita. Siksi viranomaisten ja jo aiemmin eri toimijaryhmien perustamien petotietojärjestelmien rinnalle on syntynyt yksittäisten kansalaisten ylläpitämiä järjestelmiä.
Esimerkiksi susien viime vuosina tekemiä koiravahinkoja esittelemä karttapalvelu aloitti toimintansa lokakuussa 2012. Ylläpitäjä kantoi huolta metsästyskoirista ja halusi koota yhteen hajallaan olevaa vahinkotietoa helppokäyttöiseen ja helposti välitettävään muotoon. Tarkoituksena oli suunnata huomiota vahinkoriskiin ja varoittaa koiranomistajia vahinkoalttiista alueista. Palvelun tietolähteinä on käytetty ensisijaisesti sanomalehtien vahinkouutisointeja. Tietoa on myös saatu asianosaisilta tai henkilöiltä, jotka muutoin ovat tunteneet tapaukset. Haastavaksi tiedonkeruun tekee se, etteivät kaikki vahinkotapaukset tule julkisiksi, joskus koiranomistajat eivät hae korvausta lainkaan tai hakevat sitä vakuutusyhtiöstä, josta tieto ei välity muille toimijoille.
Liki samoihin aikoihin edellisen kanssa syksyllä 2012 aloitti toimintansa toinen karttapalvelu, jolla ylläpidettiin tietoa riistaviranomaisten antamista poikkeusluvista sekä poliisimääräyksien myönnöistä. Niin ikään palvelulla visualisoitiin lupien ja määräysten sekä liikennekolarien aiheuttamaa susipoistumaa maan eri osissa. Palvelu on vuonna 2013 ilmeisesti loppunut. Ylläpitäjä halusi luoda aiheesta kokonaiskäsityksen keräämällä tietoa Suomen riistakeskukselta sekä poliisin tiedotteista. Suomen riistakeskuksen myöntämien lupien ja niiden tuloksen osalta tieto oli palvelussa kattavaa. Poliisimääräysten ja niiden käytön osalta palveluun kerättävissä olevassa tiedossa oli puutteita.
Vuoden 2013 keväästä alkaen on toiminnassa ollut myös karttapalvelu, johon ylläpitäjät kirjaavat laumoja sekä yhdessä liikkuvia pareja koskevia susihavaintoja. Lähteenä ylläpitäjät käyttävät RKTL:n julkaisemien lausuntojen karttaliitteitä, facebookin ja eralle.net keskusteluryhmissä jaettuja suurpetohavaintoja sekä ihmisten ylläpitäjille sähköpostitse ilmoittamia havaintoja. Laumoja ja pareja kartoilla esittävän palvelun tarkoituksena on ollut koota tietoa yhteen eri lähteistä, tarjota sitä alueilta joilta viranomaistietojärjestelmiin ei kerry tietoa ja tuoda sitä esille nopeammin, kuin mitä RKTL tietoa julkistaa.
Yllä mainitut palvelut ovat saaneet kiitosta tiedon käyttäjiltä. Vaikka palvelujen ylläpitäjät pyrkivät varmistamaan esittämänsä tiedon luotettavuuden tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, on esitetty epäilyjä tiedon laadusta. Esimerkiksi koiravahinkojen kohdalla ei ole aina mahdollista päästä selvyyteen, onko koiran tappanut nimenomaan susi. Niin ikään susihavaintoihin sisältyy epävarmuutta – osa suden jäljiksi alun perin arvioiduista jälkihavainnoista on esimerkiksi petoyhdyshenkilöiden tarkistuksen pohjalta todettu monessa yhteydessä koiriksi tai ilveksiksi (jälkimäärityksen haasteista sudella, s. 10).
Esimerkit tuovat esille sen, miten yhtäältä tarve ja halu avoimeen ja nopeasti jaettavaan susitietoon ja toisaalta tekniikan ja omien kykyjen tarjoamat mahdollisuudet synnyttävät uusia kansalaisten omia susikarttapalveluja. Näillä palveluilla edistetään tiedonjakoa niiltä osin, kun viranomaiset eivät ole omien järjestelmiensä osalta halunneet, pystyneet, tai vielä ehtineet tätä toteuttaa.
Kehitys muuttaa vallitsevaa asetelmaa ja haastaa pohtimaan kaikkien tietojärjestelmien osalta sitä, milloin julkinen tieto on hyödyllistä ja kenelle. Ketä kulloinkin julkisella tiedolla palvellaan? Missä määrin avoimesti julkaistu tieto auttaa toimijoita esimerkiksi varautumaan susien läsnäoloon? Entä onko tiedon korkealla laadulla ja nopealla jakamisella käänteinen yhteys – milloin hitaus on perusteltua?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit
tiistai 31. joulukuuta 2013
tiistai 12. helmikuuta 2013
Susitunteiden maailmaa
Viime päivinä olemme lehdistä saaneet lukea susista taajamien laidoilla. Joillekin nämä tapahtumat ovat olleet uusi esimerkki siitä, miten susipolitiikka on mahdollistanut susien levittäytymisen sinne, minne ne eivät kuulu. Altavastaajan asema ihmisissä synnyttää kiukkua politiikan määrittelijöitä kohtaan. Ärtymystä koetaan myös viranomaisia kohtaan, koska heidän ei koeta tarpeeksi tukevan pyrkimyksiä korjata ongelmia susikantaa rajoittamalla. Turhautumista koetaan siitä, että samat susiongelmat toistuvat kerta toisensa jälkeen ja/tai että mikään ei muutu.
Sutta myös pelätään. Tunteen taustalla voi olla monenlaisia asioita kuten pelko pedon aiheuttamasta kivusta. Myös läheisten menetystä pelätään. Sutta pelätään, koska susi on suurikokoinen ja sen puruvoima on suuri, ja koska suden saalistustilanne on väkivaltainen. Tunne on paikka-, aika-, ja tilannesidonnaista. Susipelot liittyvät esimerkiksi talvikuukausiin, pimeisiin aikoihin sekä paikkoihin, jossa suden tiedetään saalistaneen ravintoa tai 1800-luvulla surmanneen lapsia.
Susiin liittyvät tunteet ovat jaettuja ja sosiaalisia. Esimerkiksi vahingot synnyttävät myötätuntoa omassa lähipiirissä sudesta kärsiviä ihmisiä kohtaan. Yhteenkuuluvuuden tunne vahvistuu yhteisesti koetun uhkan ja sen torjunnan äärellä. Samalla yhteisö voi voimistaa yksilöllisesti koettuja negatiivisia tunteita; kiukkua, pelkoa, turhautumista. Tämän myötä ihmiset saattavat herkemmin huomioida suden läsnäolon ja uhkan merkkejä ympäristössään.
Suteen liittyvä tunteiden kirjo on hyvä tiedostaa, sillä samantyyppiset emootiot toisiinsa limittyineinä myötävaikuttavat ryhmittymien syntymistä, yhteistoimintaa sekä verkostoitumista. Tähän antaa oman osansa myös media ja sosiaalinen media, jotka luovat negatiivisia tai positiivisia tunteita medioiden käyttäjissä, kunkin omista lähtökohdista riippuen. Tunnemaailmaan kietoutuu myös kysymys, kenen ehdoilla ja miksi sutta suojellaan? Ja missä määrin riistapolitiikka voi muuttua, jos politiikan teon välineitä mietittäisiin kohdennetummin tunteiden kannalta? Millaisia voisivat olla tulevaisuuden susipelon hallinnan välineet, ja millä tavalla yhteenkuuluvaisuuden piiriä voitaisiin laajentaa kattamaan nyt kamppailevat ryhmittymät?
Labels:
Finnish,
paikka,
sosiaalinen media,
susihistoria,
susireviiri,
tila,
toiminta,
tunne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)