Lisää paikallisuutta susikannan hallintaan

Suomen susikannan päivitetty hoitosuunnitelma on ollut voimassa tammikuun alusta lähtien. Uuden hoitosuunnitelman esittelemistä toimenpiteistä ja hankkeista erityisesti yksi on paistatellut julkisuudessa: suden kannanhoidollinen metsästys on saanut osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Kokeiluhankkeen ensimmäinen metsästyskausi tuotti valtakunnallisesti 17 suden saaliin, mutta Lounais-Suomessa pyynti jäi valitusten ja niistä seuranneen hallinto-oikeuden asetaman toimeenpanokiellon takia väliin.

Kuluvan vuoden aikana Lounais-Suomen susireviireillä on syntynyt uusia pentuja. Kotieläinvahingoiltakaan ei ole vältytty. Tilanne on siis kutakuinkin entisen kaltainen. Uutta hoitosuunnitelmaa ei voikaan vielä väittää menestykseksi sen paremmin kuin tuomita epäonnistuneeksi. Suunnitelman mukanaan tuomien uusien hankkeiden ja toimenpiteiden käynnistäminen on vielä alkuvaiheessaan, ja niiden tuottamat tulokset hahmottuvat vasta seuraavien vuosien aikana.

Paikallistasolla olisi silti erityisen tärkeää ottaa aktiivisesti osaa hoitosuunnitelman toteuttamiseen juuri nyt. Uusi kannanhoitosuunnitelma nimittäin avaa uuden konkreettisen tavan ottaa osaa susikannan hallintaan, kun yhden tai useamman susireviirin alueelle perustetaan yhteistyöryhmiä, joiden tehtävänä on – ei enempää eikä vähempää, kuin ratkaista se, millaista paikallisvetoinen suden kannanhallinta eri puolilla Suomea tulevaisuudessa on.

Yhteistyöryhmien on aktiivisuudellaan ja ideoinnillaan mahdollista konkreettisesti vaikuttaa suuriin kysymyksiin aina susivahinkojen ehkäisystä kannanhallinnan lisärahoitukseen ja kannanhoidollisen metsästyksen toteutusmalleihin. Kannanhoidon tavat eivät koskaan tule täysin miellyttämään kaikkia osapuolia. Kompromisseja tarvitaan, jotta haittoihin voidaan puuttua samalla, kun suden suojelu turvataan.

Kannanhoitosuunnitelman päivitystyön yhteydessä kävi selväksi, että susireviirien asukkailla on kykyä, halua ja tarvetta toimia. On kiinnostavaa nähdä, miten yllä mainittuihin haasteisiin tartutaan Lounais-Suomessa. Kekseliäisyydelle on nyt tilausta.

Kirjoitus on julkaistu Alasatakunta-lehden juttusarjassa "Susi rajalla", 3.11.2015.

Susikannan hoidon paikkatieto

Maassamme kerätään susista monenlaista kaikille avointa tai viranomaiskäyttöön rajattua paikkatietoa. Tunnetuin viranomaisten ylläpitämistä tietovarannoista on juuri äskettäin uudistunut TASSU-tietojärjestelmä. Pääsy tähän järjestelmään on viranomaisilla sekä petoyhdyshenkilöillä, jotka myös suurpetotiedon sinne tallentavat. Toinen vain viranomaiskäyttöön tarkoitettu paikkatiedon tietopankki on jo jonkin aikaa toiminnassa ollut riistavahinkorekisteri, jonka avulla seurataan muun muassa riistavahinkolain mukaisten susivahinkojen sijoittumista, suuruutta ja korvausten maksua. Riistaweb on kolmas keskeinen susitietoa käsittelevä tietojärjestelmä. Sitä hyödynnetään muun muassa Suomen riistakeskuksessa suden poikkeuslupa-anomuksia käsiteltäessä. Eri järjestelmien rinnakkaiskäytöllä riistaviranomaiset pyrkivät tukemaan toimia, jolla pidetään vahingot kohtuullisella tasolla ja konfliktit hallinnassa.

Kansalaiset ovat viime vuosina päässeet tutustumaan riistaviranomaisten tekemiin poikkeuslupapäätöksiin verkossa. Tietoa tuoreista pantasusihavainnoista kansalaiset ovat saaneet takavuosina soittamalla susipuhelimeen. Tästä syksystä alkaen susipuhelimen sijaan on ollut tarjolla Internetissä toimiva palvelu pantasusien seuraamiseen. Tarjottu avoimuus ei ole riittänyt tyydyttämään suteen huomionsa kiinnittäneiden kansalaisten tietotarpeita. Siksi viranomaisten ja jo aiemmin eri toimijaryhmien perustamien petotietojärjestelmien rinnalle on syntynyt  yksittäisten kansalaisten ylläpitämiä järjestelmiä.

Esimerkiksi susien viime vuosina tekemiä koiravahinkoja esittelemä karttapalvelu aloitti toimintansa lokakuussa 2012. Ylläpitäjä kantoi huolta metsästyskoirista ja halusi koota yhteen hajallaan olevaa vahinkotietoa helppokäyttöiseen ja helposti välitettävään muotoon. Tarkoituksena oli suunnata huomiota vahinkoriskiin ja varoittaa koiranomistajia vahinkoalttiista alueista. Palvelun tietolähteinä on käytetty ensisijaisesti sanomalehtien vahinkouutisointeja. Tietoa on myös saatu asianosaisilta tai henkilöiltä, jotka muutoin ovat tunteneet tapaukset. Haastavaksi tiedonkeruun tekee se, etteivät kaikki vahinkotapaukset tule julkisiksi, joskus koiranomistajat eivät hae korvausta lainkaan tai hakevat sitä vakuutusyhtiöstä, josta tieto ei välity muille toimijoille.

Liki samoihin aikoihin edellisen kanssa syksyllä 2012 aloitti toimintansa toinen karttapalvelu, jolla ylläpidettiin tietoa riistaviranomaisten antamista poikkeusluvista sekä poliisimääräyksien myönnöistä. Niin ikään palvelulla visualisoitiin lupien ja määräysten sekä liikennekolarien aiheuttamaa susipoistumaa maan eri osissa. Palvelu on vuonna 2013 ilmeisesti loppunut. Ylläpitäjä halusi luoda aiheesta kokonaiskäsityksen keräämällä tietoa Suomen riistakeskukselta sekä poliisin tiedotteista. Suomen riistakeskuksen myöntämien lupien ja niiden tuloksen osalta tieto oli palvelussa kattavaa. Poliisimääräysten ja niiden käytön osalta palveluun kerättävissä olevassa tiedossa oli puutteita.

Vuoden 2013 keväästä alkaen on toiminnassa ollut myös karttapalvelu, johon ylläpitäjät kirjaavat laumoja sekä yhdessä liikkuvia pareja koskevia susihavaintoja. Lähteenä ylläpitäjät käyttävät RKTL:n julkaisemien lausuntojen karttaliitteitä, facebookin ja eralle.net keskusteluryhmissä jaettuja suurpetohavaintoja sekä ihmisten ylläpitäjille sähköpostitse ilmoittamia havaintoja. Laumoja ja pareja kartoilla esittävän palvelun tarkoituksena on ollut koota tietoa yhteen eri lähteistä, tarjota sitä alueilta joilta viranomaistietojärjestelmiin ei kerry tietoa ja tuoda sitä esille nopeammin, kuin mitä RKTL tietoa julkistaa.

Yllä mainitut palvelut ovat saaneet kiitosta tiedon käyttäjiltä. Vaikka palvelujen ylläpitäjät pyrkivät varmistamaan esittämänsä tiedon luotettavuuden tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, on esitetty epäilyjä tiedon laadusta. Esimerkiksi koiravahinkojen kohdalla ei ole aina mahdollista päästä selvyyteen, onko koiran tappanut nimenomaan susi. Niin ikään susihavaintoihin sisältyy epävarmuutta  – osa suden jäljiksi alun perin arvioiduista jälkihavainnoista on esimerkiksi petoyhdyshenkilöiden tarkistuksen pohjalta todettu monessa yhteydessä koiriksi tai ilveksiksi (jälkimäärityksen haasteista sudella, s. 10).

Esimerkit tuovat esille sen, miten yhtäältä tarve ja halu avoimeen ja nopeasti jaettavaan susitietoon ja toisaalta tekniikan ja omien kykyjen tarjoamat mahdollisuudet synnyttävät uusia kansalaisten omia susikarttapalveluja. Näillä palveluilla edistetään tiedonjakoa niiltä osin, kun viranomaiset eivät ole omien järjestelmiensä osalta halunneet, pystyneet, tai vielä ehtineet tätä toteuttaa.

Kehitys muuttaa vallitsevaa asetelmaa ja haastaa pohtimaan kaikkien tietojärjestelmien osalta sitä, milloin julkinen tieto on hyödyllistä ja kenelle. Ketä kulloinkin julkisella tiedolla palvellaan? Missä määrin avoimesti julkaistu tieto auttaa toimijoita esimerkiksi varautumaan susien läsnäoloon? Entä onko tiedon korkealla laadulla ja nopealla jakamisella käänteinen yhteys – milloin hitaus on perusteltua?

Yksi vai kaksi laumaa

Susikannan koko on yksi susikeskustelun perusteemoista. Keskustelua rytmittää osaltaan RKTL:n alkuvuodesta julkistama kanta-arvio. Tuoreimman lausunnon mukaan susia eli helmikuun 2013 alussa 120–135. Yksi toistuva juonne keskustelussa on, ovatko kaikki Suomen susilaumat mukana laskelmissa. Keskustelu saa käyttövoimansa paikallisista susihavainnoista, joita verrataan kanta-arviossa esitettyihin havaintoihin.

Keskustelussa viitataan usein toimijoiden tietämykseen. Ovatko kaikki laumat kaikkien tiedossa? Myös motiiveja epäillään: Jonkun ajatellaan piilottelevan jotain laumaa muilta ihmisiltä sitä suojellakseen tai sen salaa hävittääkseen. Jonkun toisen taas arvellaan liioittelevan laumojen määrää poikkeuslupien toivossa. Erimielisyyden taustalla voi olla kuitenkin paljon yksinkertaisempiakin selityksiä. Eri toimijoiden tieto tai havainnot susista voivat olla hyvinkin tarkkoja, mutta esimerkiksi eri ajanjaksoilta – tilanne elää etenkin keväisin kun pennut syntyvät ja suurin osa edellisen vuoden pennuista lähtee syntymäreviiriltään. Kanta-arvio koskee tilannetta ennen nuorten susien poismuuttoa.

Erilaiset susilauman määritelmät synnyttävät joskus sekaannuksia. Oppikirjamääritelmän mukaan susilaumaan kuuluu lisääntyvä pari, viimeisimmät pennut sekä mahdollisesti osa edellisen vuoden pennuista. Sukulaisuuden todentaminen muutoin kuin tutkimalla eläimistä otettuja näytteitä ei noin vain onnistu. Sen sijaan kenen tahansa eläimiä tarkoin havainnoivan on mahdollista todeta, liikkuvatko sudet yhdessä – tähänhän kielemme termi ’lauma’ juuri viittaa. Kun tiedetään, että lisääntyvä pari ja pennut jakautuvat aika ajoin erisuuruisiin joukkioihin, voi syntyä sekaannuksia, vaikka kaikki sudet olisivatkin kaikkien keskustelijoiden tiedossa. Tilannetta ei helpota se, että edellisvuoden pentujen tehdessä lähtöä synnyinreviiriltään voi syntyä havaintoja useammista joukkioista, joista osa liikkuu reviirin tuntumassa ja välillä sen ulkopuolellakin.

Sekaannuksia synnyttää myös reviirin määritelmä. Oppikirjamääritelmän mukaan susireviiri on alue, jolla lauma elää ja jota se puolustaa muilta susilta. Kun susihavaintoja tehdään lyhyen ajan sisällä kaukana toisistaan, tuntuu monesta epäuskottavalta, että kyseessä olisivat samat sudet vaan että kyseessä on eri lauma ja eri reviiri. Susilauman reviiri voi olla käsittämättömän suuri, jopa 170 000 hehtaaria. Käsitystä voi vahvistaa se, että susia on havaittu liikkuvan yhdessä eri määrä sekä se, että toimijat harvoin jäljittävät susien liikettä kymmeniä kilometrejä yhdistääkseen toisaalla tehdyt havainnot samoihin eläimiin. Usein tämänkaltainen varmentaminen on mahdotonta lumikelin, tiestön tai muiden jäljittämistä haittaavien tekijöiden takia. Päättelyä ei helpota se, että susien vierailut tiettyihin osiin reviiriä voivat tapahtua harvoin, kuukausienkin päästä toisistaan. Reviirin hahmotusta vaikeuttaa sekin, että vieraita susiyksilöitä voi joskus harhautua tilapäisesti reviirille – rajojen tunnistaminen tai puolustus ei ole aukotonta.

Susien pannoitus on yksi keinoista yrittää saada selvyyttä erimielisyyksiin, jos näin halutaan. Tämän kuten minkä tahansa tiedon tarkkuuden kasvattamisella on kuitenkin hintansa. Vaihtoehtoinen tai täydentävä tiedonhankinnan muoto on esimerkiksi reviirin eri osien petoyhdyshenkilöiden tiivis yhteistyö – tätä toimintatapaa on muun muassa Varsinais-Suomessa harjoitettu jo vuosia.

Niin kauan kun susikannan hoidon ongelmat ja ratkaisut nähdään kysymyksinä susikannan nykyisestä ja toivotusta lukumäärästä, jatkuvat myös paikalliset keskustelut laumojen lukumäärästä.