Susikannan hoidon paikkatieto

Maassamme kerätään susista monenlaista kaikille avointa tai viranomaiskäyttöön rajattua paikkatietoa. Tunnetuin viranomaisten ylläpitämistä tietovarannoista on juuri äskettäin uudistunut TASSU-tietojärjestelmä. Pääsy tähän järjestelmään on viranomaisilla sekä petoyhdyshenkilöillä, jotka myös suurpetotiedon sinne tallentavat. Toinen vain viranomaiskäyttöön tarkoitettu paikkatiedon tietopankki on jo jonkin aikaa toiminnassa ollut riistavahinkorekisteri, jonka avulla seurataan muun muassa riistavahinkolain mukaisten susivahinkojen sijoittumista, suuruutta ja korvausten maksua. Riistaweb on kolmas keskeinen susitietoa käsittelevä tietojärjestelmä. Sitä hyödynnetään muun muassa Suomen riistakeskuksessa suden poikkeuslupa-anomuksia käsiteltäessä. Eri järjestelmien rinnakkaiskäytöllä riistaviranomaiset pyrkivät tukemaan toimia, jolla pidetään vahingot kohtuullisella tasolla ja konfliktit hallinnassa.

Kansalaiset ovat viime vuosina päässeet tutustumaan riistaviranomaisten tekemiin poikkeuslupapäätöksiin verkossa. Tietoa tuoreista pantasusihavainnoista kansalaiset ovat saaneet takavuosina soittamalla susipuhelimeen. Tästä syksystä alkaen susipuhelimen sijaan on ollut tarjolla Internetissä toimiva palvelu pantasusien seuraamiseen. Tarjottu avoimuus ei ole riittänyt tyydyttämään suteen huomionsa kiinnittäneiden kansalaisten tietotarpeita. Siksi viranomaisten ja jo aiemmin eri toimijaryhmien perustamien petotietojärjestelmien rinnalle on syntynyt  yksittäisten kansalaisten ylläpitämiä järjestelmiä.

Esimerkiksi susien viime vuosina tekemiä koiravahinkoja esittelemä karttapalvelu aloitti toimintansa lokakuussa 2012. Ylläpitäjä kantoi huolta metsästyskoirista ja halusi koota yhteen hajallaan olevaa vahinkotietoa helppokäyttöiseen ja helposti välitettävään muotoon. Tarkoituksena oli suunnata huomiota vahinkoriskiin ja varoittaa koiranomistajia vahinkoalttiista alueista. Palvelun tietolähteinä on käytetty ensisijaisesti sanomalehtien vahinkouutisointeja. Tietoa on myös saatu asianosaisilta tai henkilöiltä, jotka muutoin ovat tunteneet tapaukset. Haastavaksi tiedonkeruun tekee se, etteivät kaikki vahinkotapaukset tule julkisiksi, joskus koiranomistajat eivät hae korvausta lainkaan tai hakevat sitä vakuutusyhtiöstä, josta tieto ei välity muille toimijoille.

Liki samoihin aikoihin edellisen kanssa syksyllä 2012 aloitti toimintansa toinen karttapalvelu, jolla ylläpidettiin tietoa riistaviranomaisten antamista poikkeusluvista sekä poliisimääräyksien myönnöistä. Niin ikään palvelulla visualisoitiin lupien ja määräysten sekä liikennekolarien aiheuttamaa susipoistumaa maan eri osissa. Palvelu on vuonna 2013 ilmeisesti loppunut. Ylläpitäjä halusi luoda aiheesta kokonaiskäsityksen keräämällä tietoa Suomen riistakeskukselta sekä poliisin tiedotteista. Suomen riistakeskuksen myöntämien lupien ja niiden tuloksen osalta tieto oli palvelussa kattavaa. Poliisimääräysten ja niiden käytön osalta palveluun kerättävissä olevassa tiedossa oli puutteita.

Vuoden 2013 keväästä alkaen on toiminnassa ollut myös karttapalvelu, johon ylläpitäjät kirjaavat laumoja sekä yhdessä liikkuvia pareja koskevia susihavaintoja. Lähteenä ylläpitäjät käyttävät RKTL:n julkaisemien lausuntojen karttaliitteitä, facebookin ja eralle.net keskusteluryhmissä jaettuja suurpetohavaintoja sekä ihmisten ylläpitäjille sähköpostitse ilmoittamia havaintoja. Laumoja ja pareja kartoilla esittävän palvelun tarkoituksena on ollut koota tietoa yhteen eri lähteistä, tarjota sitä alueilta joilta viranomaistietojärjestelmiin ei kerry tietoa ja tuoda sitä esille nopeammin, kuin mitä RKTL tietoa julkistaa.

Yllä mainitut palvelut ovat saaneet kiitosta tiedon käyttäjiltä. Vaikka palvelujen ylläpitäjät pyrkivät varmistamaan esittämänsä tiedon luotettavuuden tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, on esitetty epäilyjä tiedon laadusta. Esimerkiksi koiravahinkojen kohdalla ei ole aina mahdollista päästä selvyyteen, onko koiran tappanut nimenomaan susi. Niin ikään susihavaintoihin sisältyy epävarmuutta  – osa suden jäljiksi alun perin arvioiduista jälkihavainnoista on esimerkiksi petoyhdyshenkilöiden tarkistuksen pohjalta todettu monessa yhteydessä koiriksi tai ilveksiksi (jälkimäärityksen haasteista sudella, s. 10).

Esimerkit tuovat esille sen, miten yhtäältä tarve ja halu avoimeen ja nopeasti jaettavaan susitietoon ja toisaalta tekniikan ja omien kykyjen tarjoamat mahdollisuudet synnyttävät uusia kansalaisten omia susikarttapalveluja. Näillä palveluilla edistetään tiedonjakoa niiltä osin, kun viranomaiset eivät ole omien järjestelmiensä osalta halunneet, pystyneet, tai vielä ehtineet tätä toteuttaa.

Kehitys muuttaa vallitsevaa asetelmaa ja haastaa pohtimaan kaikkien tietojärjestelmien osalta sitä, milloin julkinen tieto on hyödyllistä ja kenelle. Ketä kulloinkin julkisella tiedolla palvellaan? Missä määrin avoimesti julkaistu tieto auttaa toimijoita esimerkiksi varautumaan susien läsnäoloon? Entä onko tiedon korkealla laadulla ja nopealla jakamisella käänteinen yhteys – milloin hitaus on perusteltua?

Petotietojärjestelmät ja havaintotiedon julkisuus

Suurpetohavaintojen keräämiseen ja hyödyntämiseen kehitetyn TASSU-järjestelmän käyttöönotosta tulee tänä syksynä kuluneeksi kolme vuotta. Tämä valtionhallinnon piirissä kehitetty internet-pohjainen järjestelmä on tänä aikana suurelta osin korvannut järjestelmän, jossa petoyhdyshenkilöt kirjasivat petohavaintonsa lomakkeille, joita postitettiin aika ajoin RKTL:een. Siellä ne sitten käsityönä tallennettiin sähköiseen muotoon ennen kannanarvioiden tekemistä. Ilmeisiä TASSU:n käytön etuja riistantutkimukselle ja hallinnolle ovat esimerkiksi havainnosta ilmoittamisen nopeus sekä työvoimatarpeen vähentyminen, kun tallentamisen tekevät petoyhdyshenkilöt. Viime vuonna järjestelmään ilmoitetut yli 40 000 suurpetohavaintoa tulivat hajautetun tallentamisen ansiosta nopeasti hyödynnettäväksi. Järjestelmän toiminnassa alkuvuosina esiintyneistä teknisistä ongelmista on suurelta osin selvitty ja uusinta vaihetta kehitystyössä edustaa mobiiliversion valmistelu.

TASSU:n rinnalla sinnittelee paikallisia ja pääosin samat perustoiminnallisuudet sisältäviä järjestelmiä. Jo vuosia ennen riistahallintovetoisen TASSU:n kehittämistä syntyi paikallisten metsästäjien ja IT-alan toimijoiden yhteistyönä kaksi  suurpetohavaintojen tietojärjestelmää.  Kymeessä toimivien riistanhoitoyhdistysten Suurpetohavainnot-järjestelmä aloitti toimintansa 2005−2006. Varsinais-Suomessa pääasiassa Laitilan seudun riistanhoitoyhdistyksen alueelta nykyisin havaintoja keräävä Petonetti perustettiin 2006−2007. Näiden lisäksi on pääasiassa muiden lajiryhmien kuin suurpetojen havaintoja kerääviä järjestelmiä, kuten vuonna 2006 toimintansa aloittanut Hatikka.

Kiintoisa eroavaisuus suurpetoihin keskittyvien tietojärjestelmien välillä on niihin kirjattujen petohavaintojen julkisuus. TASSU-järjestelmään havaintoja kirjaavat petoyhdyshenkilöt voivat riistahallinnon toimijoiden rinnalla tutustua toistensa tekemiin havaintoihin liki koko Suomen alueelta. Kymen Suurpetohavainnot-järjestelmään kirjatut havainnot ovat kaikkien järjestelmää rahoittavien riistanhoitoyhdistysten jäsenten (metsästäjien) tutustuttavissa. Avoimin kaikista kolmesta järjestelmistä on Petonetti  – tuoreet eli viimeisen kuukauden aikana tehdyt havainnot ovat kenen tahansa netinkäyttäjän tutustuttavissa.

Miksi nämä järjestelmät ovat päätyneet niin erilaisiin rajauksiin havaintojen julkisuuden suhteen? Onko esimerkiksi TASSU:ssa havaintolistaus tarkkoine paikka- ja aikatietoineen julkisuuslain tarkoittama salassa pidettävä valtion laitoksen sähköinen asiakirja, joka julkisena voisi vaarantaa uhanalaisen lajin suojelun. Ja toisinpäin: eikö havaintolistaus siis ole saman lain tarkoittama tilasto tai käyttötarkoitukseensa (poikkeuslupapäätöksiin liittyvä) valmis selvitys, siis julkinen?

Niin tai näin, jotkut petoalueilla asuvat toimijat eivät tarkastele havaintojen julkisuutta niinkään petojen vaan ihmisten suojelukysymyksenä – julkiset petohavainnot auttaisivat heidän mukaansa varautumaan petojen edustamaan riskiin ja havahduttaisivat ihmiset petojen läsnäoloon. TASSU-järjestelmän kattamalla havaintoalueella jotkut toimijat ilmoittavatkin havaintonsa mieluummin medioille kuin yleisöltä suljettuihin tietojärjestelmiin. Toimijoiden joukossa on myös niitä, jotka kiinnittävät huomionsa havaintojen julkisuuteen kiinnostavuus-, elämys- ja häiriökysymyksenä. Voiko käydä niin, että uunituore petohavainto asutuksen tuntumassa kerää paikalle ihmisiä petohavainnon toivossa keskelle viranomaisten pedonkarkotusoperaatiota, tai synnyttää enemmän rauhattomuutta kuin tyynnyttää.

TASSU-järjestelmän tarjoama, vain havainnoijille hallinnon ulkopuolella avoin, kansallinen petotietovaranto toimii hyvänä kannustimena mukanaololle tiedontuotannossa. Havainnot ovat monella tapaa kiinnostavia ja opettavaisia. Paikalliset petohavainnot tarjoavat myös alueen kannan kokoon ja eläinyksilöiden käyttäytymiseen liittyviä perusteita anottaessa riistahallinnolta metsästyslain mukaista poikkeuslupaa. Tulevaisuus näyttää miten kestävällä perustalla nämä tietojärjestelmät ovat, millaiseksi niiden rinnakkaiselo kehittyy ja ketä kerätyllä tiedolla ensisijaisesti palvellaan.