Näytetään tekstit, joissa on tunniste sudenpyynti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sudenpyynti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lisää paikallisuutta susikannan hallintaan

Suomen susikannan päivitetty hoitosuunnitelma on ollut voimassa tammikuun alusta lähtien. Uuden hoitosuunnitelman esittelemistä toimenpiteistä ja hankkeista erityisesti yksi on paistatellut julkisuudessa: suden kannanhoidollinen metsästys on saanut osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Kokeiluhankkeen ensimmäinen metsästyskausi tuotti valtakunnallisesti 17 suden saaliin, mutta Lounais-Suomessa pyynti jäi valitusten ja niistä seuranneen hallinto-oikeuden asetaman toimeenpanokiellon takia väliin.

Kuluvan vuoden aikana Lounais-Suomen susireviireillä on syntynyt uusia pentuja. Kotieläinvahingoiltakaan ei ole vältytty. Tilanne on siis kutakuinkin entisen kaltainen. Uutta hoitosuunnitelmaa ei voikaan vielä väittää menestykseksi sen paremmin kuin tuomita epäonnistuneeksi. Suunnitelman mukanaan tuomien uusien hankkeiden ja toimenpiteiden käynnistäminen on vielä alkuvaiheessaan, ja niiden tuottamat tulokset hahmottuvat vasta seuraavien vuosien aikana.

Paikallistasolla olisi silti erityisen tärkeää ottaa aktiivisesti osaa hoitosuunnitelman toteuttamiseen juuri nyt. Uusi kannanhoitosuunnitelma nimittäin avaa uuden konkreettisen tavan ottaa osaa susikannan hallintaan, kun yhden tai useamman susireviirin alueelle perustetaan yhteistyöryhmiä, joiden tehtävänä on – ei enempää eikä vähempää, kuin ratkaista se, millaista paikallisvetoinen suden kannanhallinta eri puolilla Suomea tulevaisuudessa on.

Yhteistyöryhmien on aktiivisuudellaan ja ideoinnillaan mahdollista konkreettisesti vaikuttaa suuriin kysymyksiin aina susivahinkojen ehkäisystä kannanhallinnan lisärahoitukseen ja kannanhoidollisen metsästyksen toteutusmalleihin. Kannanhoidon tavat eivät koskaan tule täysin miellyttämään kaikkia osapuolia. Kompromisseja tarvitaan, jotta haittoihin voidaan puuttua samalla, kun suden suojelu turvataan.

Kannanhoitosuunnitelman päivitystyön yhteydessä kävi selväksi, että susireviirien asukkailla on kykyä, halua ja tarvetta toimia. On kiinnostavaa nähdä, miten yllä mainittuihin haasteisiin tartutaan Lounais-Suomessa. Kekseliäisyydelle on nyt tilausta.

Kirjoitus on julkaistu Alasatakunta-lehden juttusarjassa "Susi rajalla", 3.11.2015.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kohti sopua

Susikannan hoitosuunnitelmaa ollaan parhaillaan päivittämässä. Päivitystyön haastetta kuvaavat hyvin esimerkiksi viime aikoina tehdyt kyselytutkimukset. YLE uutisoi tammikuun alussa Pirstoutunut Suomi-kyselystä ja siinä selvinneistä asioista, joista suomalaiset ovat kaikkein erimielisimpiä.

Susi oli erimielisyyttä eniten synnyttävien yhteiskunnallisten kysymysten listassa hyvänä kolmosena, ja sitä koskeva väittämä käsitteli sudenmetsästystä: ”Susia pitäisi voida metsästää nykyistä vapaammin.” Vahvasti samaa mieltä oli vastaajista 18 %, jonkin verran samaa mieltä 23 %, ei samaa eikä eri mieltä 21 %, jonkin verran eri mieltä 18 % ja vahvasti eri mieltä 21 %. Näiden osuuksien pohjalta on laskettavissa erimielisyyden astetta kuvaava konfliktiriski-indeksi. Indeksi saa maksimiarvon 1, kun puolet mielipiteensä ilmaisseista on esitetystä väitteestä vahvasti samaa mieltä ja puolet vastaajista vahvasti eri mieltä – eli kun vastaajajoukko jakautuu tasan kahtia vastausjakauman ääripäihin. Indeksi saa arvon 0, kun kaikki vastaajat vastaavat täysin samalla tavalla eli ovat täysin yksimielisiä käsiteltävästä asiasta. Susikysymyksessä indeksi saa arvon 0.41, kun samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa koskevassa kysymyksessä vastaava arvo on 0.58 ja ’pakkoruotsi’-kysymyksessä 0.45.

Millaiset susikannan hoitosuunnitelman kirjaukset sitten ennakoisivat vähemmän riitaisaa tulevaisuutta? Viime loppukeväästä kerätty susikyselyaineisto sekä yllä mainittu konfliktiriskiä kuvaava mittatikku antavat vastaamiseen kättä pitempää. Kysely suunniteltiin Suomen riistakeskuksen ja hankkeemme tutkijoiden yhteistyönä. Toimeksiannostamme suomalaisia kattavasti edustavan aineiston keräsi Taloustutkimus.

Kysely käsitti monenlaisia teemoja liittyen susikannanhoidon periaatteisiin ja toimintavaihtoehtoihin, ja sen perusteella on mahdollista tarkastella, millaisia ovat kansalaisyhteiskuntaa yhdistävät ja millaisia sitä erottelevat susikysymykset. Yhdistääkö esimerkiksi suomalaisia tuomitseva suhde laittomaan susien tappamiseen?

Tietyin varauksin vastaus tähän on… kyllä. Suomalaiset tuomitsevat hyvin yksimielisesti sen, että susia tapetaan oman taloudellisen edun vuoksi (indeksi = 0.21) tai jahdin jännityksen takia (indeksi = 0.20). Mielipiteet jakautuvat selvästi enemmän näiden tekojen suhteen, jos taustalla on suden kokeminen inhottavaksi tai kiukkua herättäväksi (indeksi = 0.39). Siinä tapauksessa että laittomuuksiin ryhdytään susista koetun vahinkoriskin pienentämiseksi, on tilanne vielä edellistäkin ristiriitaisempi. Väittämän ”Yhteisöään saa puolustaa tappamalla susia laittomasti” vastauksista laskettu indeksi saa arvon 0.46 eli erimielisyys on Suomessa samaa suuruusluokkaa kuin pakkoruotsikysymyksessä. Laittomuuden perusteilla on siis väliä. Yleinen sympatia on tällä hetkellä voimakkaasti ja melko yhtäläisesti suden uhreiksi katsottujen ihmisten puolella (indeksi = 0.28), ja siksi osa ihmisistä hyväksyy myös susiin kohdistuvia laittomuuksia.

Kenties kiinnostavampi kuin laittomuuden tuki on kuitenkin kysymys siitä, millainen järjestelmä tukisi nykyistä paremmin laillisia toimintamahdollisuuksia. Suomalaiset jakavat kyselyn mukaan melko pitkälti käsityksen siitä, että susialueen asukkaille tulisi antaa enemmän vaikutusmahdollisuuksia susiasioissa kuin muualla asuville (indeksi = 0.31). Tämä indeksin arvo vastaa YLE:n kyselyn paljastamaa suomalaisten erimielisyyttä koskien pakolaiskiintiön kasvattamista. Vielä suurempi yksimielisyys susiasioissa on kuitenkin siitä, että ylimmän päätäntävallan tulisi susiasioissa olla Suomessa eikä EU:lla (indeksi = 0.20).

Vaikutusvaltakysymykset tuntuvat monella palautuvan kysymyksiksi siitä, millä järjestelyillä Suomessa susia metsästetään. Kyselyssämme esitimme tähän liittyen kolme vaihtoehtoa, joista ensimmäinen oli nykyistä järjestelyä liberaalimpi kannanhoidollinen metsästys, jossa metsästäjien ei tarvitse kohdistaa jahtia vain vahinkoa tai uhkaa aiheuttaviin yksilöihin. Toinen vaihtoehto oli nykyisen kaltainen vahinko- ja turvallisuusuhkaa aiheuttavien yksilöiden poistaminen metsästyksellä, ja kolmas poliisin johtama ja valikoitujen metsästäjien toteuttama vahinkoyksilöiden poistaminen. Mikä näistä ratkaisuista on ristiriidattomin lähtökohta hoitosuunnitelman linjauksille? Kyselyn mukaan kaikkiin edellä mainituista liittyy melko merkittäviä ristiriitoja, vähiten kuitenkin kannanhoidollisen metsästyksen sallimiseen (indeksi = 0.35). Kyselymme mukaan selvästi erimielisempiä oltiin suhtautumisessa nykyiseen poikkeuslupajärjestelmään (indeksi = 0.42) tai poliisijohtoisiin sudenpoisto-operaatioihin (indeksi = 0.49).

Kyselyn havainnollistamat laillista ja laitonta metsästystä koskevat ristiriidat muistuttavat siitä, ettei sopuratkaisu voi perustua pelkästään eläinten poistamiseen. Ihmisten sutta koskevaan huoleen tulee voida kannanhoidolla vastata, mutta metsästyksen rinnalle tarvitaan monenlaisia muitakin keinoja.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Susikonfliktin ratkaisuista

Susikonfliktin kuulee olevan ratkaisematon. Konfliktiin on mahdotonta löytää sellaista yksitäistä toimenpidettä tai toimenpiteiden joukkoa, jolla suden läsnäoloon liittyvät moninaiset tieto-, intressi- ja arvoriidat väistyisivät. Ainoa mahdollisuus on yrittää hallita konfliktia.

Ongelmallinen tilanne ei tietenkään muutu sen mukaan, yritetäänkö konfliktia ratkaista vai yritetäänkö sitä hallita. Yrityksissä ratkaista konflikti tunnistetaan kuitenkin yksi olennainen seikka. Konflikti-sanan alkuperä on latinan sanassa confligere. Con merkitsee yhdessä ja fligere vastaan iskemistä. Konfliktissa osapuolten tahdot, ajatukset ja teot iskevät toisiaan vastaan. Konflikti on vastustamista. Se on motivoitunutta haluttomuutta alistua oikeutta loukkaavan valtaan. Toisin kuin ratkaisuyritykset, konfliktin hallinta ei lähtökohtaisesti puutu taustalla olevaan vääryyskokemukseen.

Vastustetaanko susipolitiikassa yleistä päämäärää, suomalaisen luonnon monimuotoisuuden vaalimista? Tuskinpa. Vastustetaanko keinoja, joilla monimuotoisuuden suojelua toteutetaan, esimerkiksi suden suojelua itsessään. Tuskinpa, sillä yleisen mielipiteen mukaan kyllä Suomessa susia pitää olla, mutta sudet eivät saa olla ihmisten ilmoilla. Vastustetaanko suden suojelun välineitä, esimerkiksi tiukasta suojelusta poikkeamisen käytäntöjä? Luullakseni nimenomaan kannanhallinnan välineet ovat ristiriidan ydin, vääryyskokemuksen lähde ja vastustuksen kohde.

Susikannan hoidolle laadittiin 2005 kannanhoitosuunnitelma, joka antaa yleislinjan susipolitiikan toimeenpanolle. Lukuun ottamatta poikkeuslupakäytäntöä, jota koskevat säännöt ja periaatteet ovat olleet jatkuvan säädön alla, susireviireille ulottuvat konkreettiset toimenpiteet ovat jääneet kehittymättömiksi. Tilanteeseen on tietenkin monia perusteita, joista hallinnon resurssipula ja salametsästyksen aiheuttama vaivannäkö ovat kaksi ilmeisintä.

Viime aikoina politiikan suunnittelun ja toimeenpanon kentälle on ilmaantunut uusi työkalu, ”nudge”. Suomeksi se voitaisiin kääntää töytäisyksi. Ajatuksena on, että nudgen tai töytäisyn avulla ongelmallista toimintaympäristöä muokataan siten, että toimijoiden valinnanvapaus säilyy tai lisääntyy, mutta toiminnan seuraukset ovat parempia yksilölle ja yhteiskunnalle. Kuvaava esimerkki nudgesta on kärpänen pisuaarissa. Kun Amsterdamin lentokentän miesten WC:n pisuaarien sisäpuolelle liimattiin pienet kärpästarrat, lattiaroiskeet vähenivät 80 prosentilla.

Pisuaarikärpäsen toimivuudesta tuskin vallitsee erimielisyyttä. Hädässä olevien vapautta ei rajoitettu, mutta ympäristöhaitat ja sosiaaliset kustannukset vähenivät. Voisin jopa väittää, että kärpäsen hyödystä vallitsee täysi yksimielisyys, konsensus. Kärpänen toimii ja sillä siisti. Tämän kaltainen asioiden toimivuus syntyy spontaanisti eikä sitä voi ylhäältä päin määrätä (kärpäseen ei ole pakko tähdätä) eikä se edellytä toimijoiden yhteisymmärrystä (”kaverit, jos me nyt toimimme yhdessä tässä asiassa, hyvä tulee”). Huomaamattomuus, vaivattomuus ja tuloksellisuus ovat toimivien töytäisyjen piirteitä.

Niin kuin kärpänen pisuaarissa, töytäisy kohti yksilön ja yhteisön hyvää on yleensä yksinkertainen. Toimivien yksinkertaisten ratkaisujen keksiminen ei kuitenkaan välttämättä ole helppoa.

Sama keksimisen vaikeus pätee myös ihmisen ja suden suhteiden korjaamiseen. Silti suden ja ihmisen jakamaa ympäristöä on mahdollista muokata yhteiselon sujumiseksi. Mieleeni tulee kaksi työtäisyä, joista ensimmäinen on toteutunut ja toinen on mahdollinen.

Ensinnäkin töytäisy voi auttaa ihmisten keskinäisissä suhteissa susireviirillä. RKTL palkkasi ”susisovittelijan” Lounais-Suomeen keväällä 2013. Arkisemmalta titteliltään tutkimusapulainen varmistaa vahinkotapauksia, neuvoo ennaltaehkäisevissä toimissa, edesauttaa vapaaehtoistoimintaa ja seuraa susien tapoja reviireillä, joilla asuu myös paljon ihmisiä. Susisovittelijan työ ei rajoita paikallisten elämää. Hänen läsnäolonsa lisää vapautta, turvallisuudentunnetta ja asioiden sujuvuutta.

Toiseksi töytäisy voi auttaa ihmisen ja suden yhteiseloa reviirillä. Mitä jos luvallisesti kaadetusta sudesta saisi tuntuvan kaatopalkkion? Metsästysseurojen sijaan palkkio kohdistettaisiin alueen yhteisöille, esimerkiksi nuorisotyöhön, riistakasvatukseen, koulukyyteihin tai ennaltaehkäiseviin töihin. Palkkio tulisi yksityisiltä lahjoittajilta, jolloin se sanan yhteiskunnallisessa merkityksessä ei olisi keneltäkään pois. Se, että metsästäjät saisivat pitää vahinkoperustaisella luvalla ammutun suden trofeena, lisäisi sudesta saatavaa hyötyä. Töytäisy kannustaisi varmistamaan, ettei susia kaadeta salaa.

Susikonflikti ei väisty kerralla. Mutta sen yli on mahdollista päästä töytäisy kerrallaan.

Työtäisyjen lumo on siinä, että ne tuottavat hyötyä ilman hyödynsaajien erityistä vaivannäköä. Niiden luominen voi edellyttää kovaakin työtä. Toimivien susitöytäisyjen keksiminen edellyttää osapuolilta kompromissia siitä, että yhteiselon hyväksi yritetään todellakin tehdä jotain. Latinan conpromittere tarkoittaa yhdessä tehtyä lupausta.

Susireviirillä elävien ja toimivien lupaukseksi riittää se, että motivoidutaan yhteiseloon, yritetään aktiivisesti keksiä välineitä yhteiselon parantamiseksi. Riistahallinnon lupaus olisi kokeilunhalu, rohkeus säätää yhteiskunnan pelisääntöjä kokeilemisen arvoisten työtäisyjen testaamiseksi. Toimivien työtäisyjen synnyttämissä uusissa oikeuksissa, velvollisuuksissa ja vapauksissa on huomaamattomamman yhteiselon tulevaisuus.

Juha Hiedanpää, 2013, Susikonfliktin ratkaisuista, Puheenvuoro, Suomen Riista 59, 5–6.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Petopyynnin sosiaaliset vaikutukset

Pöytyällä tammikuussa toteutetun susijahdin jälkipuinti on nostanut esiin yhden suurpetopolitiikkamme perimmäisistä kiistakysymyksistä: paikallisten ihmisten mahdollisuuksiin vaikuttaa kokemiinsa suurpeto-ongelmiin. Suurpetotiedon tuottaminen ja tarvittaessa myös petopyynnin toimeenpano ovat Suomessa perinteisesti olleet paikallisten toimijoiden vapaaehtoisuuden varassa. Yksi suurpetokiistojen jännitteistä kumpuaa juuri tästä.

Hallinnon näkökulmasta nykyinen paikallisten metsästäjien vapaaehtoistoimintana toteutettu petopyynti on kustannustehokas tapa poistaa häiriötä synnyttävä eläin. Poliisilla on työvoiman, koulutuksen ja välineiden suhteen rajoitetusti resursseja toteuttaa tämänkaltaisia tehtäviä. Sen sijaan ulkomailla petopyynti suoritetaan useimmiten virkatyönä tai erilaisten tuholaistorjuntafirmojen toimesta. Suomalaisia esimerkkejä näistä toimintamalleista ovat pääosin poliisin toteuttamat hirvien poistot Helsingissä sekä yksityisyrittäjien osallistuminen kaninpyynteihin. Tunnettu historiallinen esimerkki on taitavien petopyynnin ammattilaisten, venäläisten lukaasien, palkkaaminen sudenpyyntiin 1880-luvulla Länsi-Suomessa.


Vapaaehtoisten metsästäjien toteuttaman pyynnin tehokkuutta voidaan hallinnon näkökulmasta tarkastella myös toisin. Voiko pyynnin salliminen paikallisille lisätä suurpetopolitiikan hyväksyntää ja voimaannuttaa paikallista yhteisöä ongelmanratkaisussa? Onko tilanne samankaltainen kuin autoa ohjaavan ja ’pelkääjän’ paikalla istuvan välillä? Useat meistä nimittäin ohjaavat mieluiten itse ja kokevat näin itse kontrolloivansa omaa turvallisuuttaan. Pyynnin salliminen on osallistavaa suurpetoasioiden hoitoa säännösten sallimissa rajoissa, mutta se voi olla samalla eräänlaista paineen purkua tai toimintaterapiaa.

Petopyynti on osaltaan suurpedoista koituvat haitan kompensointia pyynnin tuottamalla hyödyllä. Jahtiin osallistuminen on elämys ja saalis on arvokas  – näistä seikoista kertoo osaltaan se, miten suuri joukko halukkaita osallistujia on ilmaantunut viime aikoina Suomessa järjestettyihin ilves- ja susijahteihin. Paikallisille metsästäjille pyyntiluvilla suotu riistaresurssin hyödyntäminen toimii edullisena kannustimena eläinkantatiedon tuottamiseen. Petopyynnin tuottama hyöty kompensoi jahteihin osallistujille osin myös sitä, että suurpetokannat saalistavat metsästäjien talviruokinnalla vaalimia ja kasvattamia peurakantoja.
 

On myös esitetty, että laillisen pyynnin salliminen on keino vähentää laitonta pyyntiä. Niin väitteen puolesta kuin sitä vastaan on saatu jonkun verran tutkimuksellista näyttöä. Kaiken kaikkiaan maailmalla on kuitenkin tehty vähän tutkimuksia, joissa on tarkasteltu tiukasta suojelusta poikkeamisen sosiaalisia vaikutuksia. Kun kotimaista susikannan hoitosuunnitelmaa lähivuosina päivitetään, pyynnin järjestelyjen vaihtoehdot ja tähän liittyvät paikalliset toimintamahdollisuudet nousevat epäilemättä laajamittaiseen keskusteluun.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Sudenpyynti ristiriitojen lieventäjänä


Poikkeamista tiukasta suden suojelusta perustellaan usein tarpeella poistaa vaaraa tai vahinkoa aiheuttava susiyksilö. Susi on ristiriidan yksi osapuoli, ei vain syyntakeeton sivustaseuraaja suteen huomionsa kiinnittäneiden ihmisryhmien välisissä ristiriidoissa. Tämän vuoksi sudenpyynti pyritään kohdistamaan yksilöihin, jotka todistetusti aiheuttavat vaaraa tai haittaa ja synnyttävät jännitteitä. Pyynti ei ole kuitenkaan sudelle langetettu kuolemanrangaistus aiemmista teoista. Pyynnillä ennalta ehkäistään tulevia ongelmia, suotuisan suojelun sallimissa rajoissa.

Missä määrin tämänkaltaiset pyynnin perustelut saavat tukea kokemuksista, joita maailmalta on kertynyt? Hankkeemme yksi partnereista, Wisconsinin yliopiston ympäristötutkimuksen apulaisprofessori Adrian Treves, julkaisi vuonna 2009 katsauksen, jossa käsitellään suurpetopyynnin tehokkuutta ristiriitojen lieventäjänä ja kantojensäätelyn välineenä.

Trevesin mukaan ihmisillä ja suurpedoilla on jaettu intressi elinpiirinsä seura-, tuotanto- tai riistaeläimiä kohtaan. Jännite syntyy siitä, että suurpedot käyttävät ihmiselle tärkeitä eläinlajeja ravintonaan. Suurpetojen hävittäminen poistaa tietenkin intressiristiriidan. Tästä on monia historiallisia esimerkkejä. Sille, että petopyynnillä voitaisiin tehokkaasti ennaltaehkäistä ihmisten ja suurpetojen intressiriitoja ja samalla suojella petokantoja, ei Trevesin mukaan ole saatu yhtä yksiselitteistä näyttöä. Mitä satunnaisemmin pedot käyttävät ravintonaan ihmiselle tärkeitä eläimiä, sitä epävarmempi vaikutus näiden petojen pyynnillä on ristiriidan lieventämisessä. Useimmiten vähemmistö petoyksilöistä on erikoistunut saalistamaan ongelmallisella tavalla.  

Suomalaisittain tuntuu vieraalta ajatella petopyyntiä eräänlaisena valintajalostuksena, jonka tavoitteena on vähemmän jännitteitä synnyttävä petokanta. Ajatus tulee mieleen Trevesin pohtiessa, poistaako pyynti todella ongelmayksilöitä. Suomalainen lukija löytää helposti yhtymäkohtia meillä käytyyn keskusteluun. Ristiriitojen lieventämisen kannalta ei ole tehokasta, jos valintajalostus kohdistuu petoihin, jotka pysyttelevät kaukana ihmisasutuksesta eli alueilla, joilla pyynti voi olla helpointa järjestää. Suden pihavierailu pyynnin edellytyksenä on tässä mielessä tarkoituksenmukainen tapa kohdentaa pyynti ongelmaeläimeen.

Treves pohtii myös sitä, milloin pyynti auttaa säilyttämään pyynnissä henkensä säilyttäneiden petojen ihmisarkuutta. Pyyntitapahtumaan voi sisältyä monia elementtejä, jotka edistävät tätä pyrkimystä. Pyynti ei ole kuitenkaan tehokas ristiriitojen lieventäjä silloin, jos jahdissa loukkaantuneet tai siitä hengissä säilyneet petoyksilöt alkavat tekemään aiempaa enemmän vahinkoa. Pedot voivat pyyntialueella tai sieltä muualle siirryttyään alkaa etsiä kokemattomille tai yksinään saalistaville eläimille sopivia ravintokohteita – tästä käyttäytymisestä Treves antaa esimerkkejä. Pienpetoihin painokkaammin kohdistuva saalistus ei monenkaan metsästäjän mielestä ole vahingollista. Tilanne on aivan toinen, jos vaarassa ovat esimerkiksi metsästyskoirat. Yllättäviä pyynnin seurauksia voi syntyä lajin ja petokillan sisäisten vuorovaikutusten takia. Vaikka jonkin verran kokemusta on kertynyt siitä, miten erilaiset petojen karkottamiskeinot voivat johtaa nopeasti toivottuihin käyttäytymismuutoksiin, on vastaavia havaintoja pyynnin vaikutuksesta suurpetojen käyttäytymiseen raportoitu vain muutamassa tutkimuksessa.

Suden käsittäminen ristiriidan osapuoleksi sisältää ajatuksen, että ristiriitojen lieventäminen ei kohdistu vain toimiin, jossa ihmisryhmien välisiä jännitteitä lievennetään ja ihmisten toimintakäytäntöjä muokataan yhteensopivammaksi suden läsnäoloon. Myös susilta on lupa odottaa sopeutumista. Esimerkit maailmalta viittaavat siihen, että suupedoilla on tähän potentiaalia, mutta lisätietoa ja kokemusta kaivattaisiin lisää tämän potentiaalin tehokkaaseen hyödyntämiseen.