Merimetsokysymys – konfliktin hallinnan näkökulma

Merimetsokonfliktin hallinta on merimetsovaikutusten hallintaa.

***

Konfliktilla ja riidalla on eronsa. Konflikti on pitkittynyt jännite tai ristiriita ihmisryhmien välillä. Riita on yksittäinen episodi yksilöiden tai pienryhmien välillä. Riidassa kyseessä ovat neuvoteltavissa olevat intressit, konflikteissa perustavat inhimilliset tarpeet.

Konflikti ja riita syntyvät vääryyskokemuksesta. Vääryyskokemus on kiukkua siitä, että oikeutta koetaan loukatun jonkun toimesta. Konfliktin hallinta on näin ollen kiukun hallintaa. Käytännössä konfliktin hallinta on tapojen, tarpeiden ja intressien yhteensovittamista. Tämä on keskusteleva ja punnitseva prosessi, joka käsittelee normatiivisia, taloudellisia ja teknisiä välttämättömyyksistä ja mahdollisuuksista.

Merimetson voimistuneen läsnäolon vaikutukset tuottavat joillekin ihmisille pitkittynyttä vääryyskokemusta. Jotkut kalastajat, asukkaat, merenkulkijat, vapaa-ajan asukkaat ovat kokeneet oikeuksiaan esimerkiksi elinkeinon harjoittamiseen, maisemaan ja puhtaaseen veteen loukatun merimetson läsnäolon seurauksena.

Merimetsolla on lintudirektiivin (2009/147/EY) oikeuttama oikeus olemassaoloonsa. Linnun tiukasta suojelusta voidaan poiketa, jos sen voidaan osoittaa aiheuttaneen vakavaa haittaa elinkeinolle, terveydelle tai maisemalle. Lainsäädäntö ja erityisesti laintulkinta määräävät merimetson ja ihmisen oikeuksien suhteista. Laintulkinta linjaa, milloin tiukasta suojelusta poikkeamisen perusteet täyttyvät ja milloin eivät.

Vakavan haitan todentaminen on osoittautunut hankalaksi. Konflikti pysyy yllä eikä ole laantunut merimetsokannan vahvistuessa.

Nykyisessä tilanteessa, kun merimetsokanta on vahva, konfliktin keskiössä ovat ennen kaikkea vääryyskokeneet, merimetson suojelusta vastaavat hallintoviranomaiset ja tiukasta suojelusta poikkeamisen laintulkinnan tuottajat sekä tutkimustietoa tuottavat tutkimuslaitokset.

***

Merimetsokonfliktin käsittely ei mitä todennäköisimmin käynnisty suurilla normitalkoilla.

Konfliktin ratkaiseminen on konfliktin lähteiden ja perusteiden kitkemistä. Tuolloin vääryyskokemus häviää eikä oikeuksia enää koeta loukattavan. Merimetsokonfliktin ratkaiseminen edellyttäisi lainsäädännön, laintulkinnan ja viranomaispäätösperusteiden muuttamista. Ahvenanmaalla merimetsokonfliktia ei ole, koska merimetsokannan hallintaa koskevat toimintasäännöt ja käytännöt vastaavat paremmin alueen ihmisten kokemiin tarpeisiin kuin Manner-Suomessa.

Konfliktia hallittaessa konfliktin lähteet ja perusteet pysyvät ennallaan, mutta hallintatoimin ristiriita onnistutaan pitämään siedettävällä, kohtuullisella tai järkevällä tasolla.

Konfliktin hallinnassa on lähdettävä liikkeelle alhaalta ja selvitettävä, millaisia vaikutuksia merimetson läsnäololla on, koska konfliktin synnyttävät nimenomaan nämä koetut vaikutukset – vääryyskokemuksen ja oikeuden polkemisen tunteet. Merimetson aiheuttamia ongelmia voidaan ratkoa tai lieventää kielteisiin vaikutuksiin puuttumalla tai uudenlaisia oikeuksia luomalla eli toimijoiden muita mahdollisuuksia laajentamalla.

Järkevä merimetsovaikutusten hallinta perustuu tutkittuun tietoon vaikutuksista ja mahdollisuuksista sekä eettiseen punnintaan vaikutusten kohtuullisuudesta ja kohdentumisesta. Oikean tutkimustiedon valinta merimetsoasioiden suunnittelussa ja päätöksenteossa ei ole osoittautunut helpoksi. Vaikutuksia tai toimintavaihtoehtoja koskevaa eettistä punnintaa ei juuri ole harjoitettu. Varsinais-Suomessa toimiva merimetsoneuvottelukunta on ottanut askelia tähän suuntaan.

***

Merimetsokonfliktissa käydään kiivasta keskustelua erityisesti merimetson kalasto- ja hyvinvointivaikutuksista.

Luonnonvarakeskus on suunnitellut kalatalousryhmärahoitteista hanketta, jossa näitä asioita selvitettäisiin. Kahdelle vuodelle ajoittuvan hankkeen on määrä alkaa – mikäli rahoitus järjestyy – keväällä 2016 kalasto- ja hyvinvointivaikutusten selvittämisellä. Näiden vaikutusten tunnistaminen, arviointi ja punninta edistävät konfliktin hallintaa.

Merimetson kalastovaikutusten ymmärtämiseksi on tutkittava merimetson ravinnonkäyttöä ja saalisvaikutuksia eri osissa länsirannikkoa. Lisäksi täytyy tutkia ravinnon alueellista ja ajallista vaihtelua sekä kalastuksen saalismuutoksia suhteessa merimetson ravintoon. Tällaista ajantasaista tietoa ravinnosta tarvitaan luotaessa ja arvioitaessa ratkaisumalleja merimetson kielteisten vaikutusten pienentämiseksi.

Merimetson läsnäolon hyvinvointivaikutusten selvittämiseksi täytyy tutkia sitä, miten merimetsot vaikuttavat paikallisten ihmisten ja toimijaryhmien hyvinvointiin, kun esimerkiksi vedenlaatu, maisemat ja kalasaaliit muuttuvat. Merimetsokolonioiden alueille (Suomenlahti, Saaristomeren sisäosat, Pohjois-Satakunnan rannikko ja Merenkurkun alue) kohdennetulla Survey-tutkimuksella voitaisiin hankkia mitattua tietoa suhteellisista hyvinvointivaikutuksista. Tutkimuksessa mitattaisiin merimetson vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön ja ihmisen kokemiin luontohyötyihin.

Ehdotetut kalastovaikutuksia ja merimetson hyvinvointivaikutuksia selvittävät tutkimukset loisivat perustaa kohdentaa toimenpiteitä, joilla merimetson haitallisia vaikutuksia saadaan lievennettyä. Jo nyt merimetsovaikutusten ja niiden tuottamien ongelmien yleisilme on selvillä, mutta eri alueiden erityispiirteitä tunnistavien ja laajasti hyväksyttävissä olevien ratkaisumallien ja toimenpiteiden edellytyksiä ei tunneta.

Tarvitaankin alueellinen ja hallinnonvälinen yhteisymmärrys ristiriitojen kohtuullistamisen, lieventämisen ja hallinnan yleisistä ehdoista ja mahdollisuuksista. Tämä loisi perustan merimetsovaikutusten hallinnalle ja sitouttaa konkreettisempaan ongelmanratkaisuun. 

Tutkimushankkeen päätavoitteena on laatia merimetsovaikutusten hallintasuunnitelma Suomen rannikkoalueelle. Suunnitelman laadinnassa voisi ottaa opiksi susikannan hoitosuunnitelman laadinnasta – sen tarkoituksesta ja toteutuksesta. Tuolloin merimetsovaikutusten hallintasuunnitelmakaan ei voisi olla vain jonkun yksittäisen tahon sormiharjoitus, vaan kekseliäs yhteistoiminnallinen prosessi, jonka kaikkia konkreettisia aikaansaannoksia ei ennakolta tiedetä.

Merimetsovaikutusten hallintasuunnitelman konkreettiset sisällöt syntyisivät eurooppalaisten ja ylipaikallisten mahdollisuuksien rajoissa yhteistyössä ja alhaalta ylös niin, että keskeisessä roolissa olisivat ne, jotka vaikutusten kanssa elävät ja ovat samalla halukkaita kehittämään ja kokeilemaan kestäviä ratkaisuja. Merimetsovaikutusten hallintasuunnitelma olisi paikallislähtöinen, konkreettinen ja hallintoa, sidosryhmiä ja kansalaisryhmiä sitova.

Kehittäminen ja kokeileminen liittyisivät ennaltaehkäiseviin toimiin (vrt. karkotuskokeet susikonfliktin hallinnassa), häirintään ja esimerkiksi metsästämiseen (vrt. kannanhoidollinen metsästys susikonfliktin hallinnassa), paikallistason suunnittelun ja päätöksenteon kehittämiseen (vrt. reviiritason yhteistyöryhmät susikonfliktin hallinnassa) sekä uudenlaisten kannusteiden luomiseen (vrt. reviiriarvokauppa susikonfliktin hallinnassa) (Anon 2015, Suomen susikannan hoitosuunnitelma, Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö).

***

Monipuolisella yhteistyöllä olisi mahdollista luoda konkreettisia toimenpiteitä ja hankkeita merimetsovaikutusten ja niistä seuraavien konfliktien hallitsemiseksi. Edellytyksenä on, että valtiovalta ja hallinto päivittäisivät omia merimetsoon liittyviä toimintaperiaatteitaan, -sääntöjään ja ohjeistuksiaan ja tukisivat paikallislähtöisiä hankkeita ja kokeiluja. Näin myös oikeuskäytännön muutokselle syntyisi uusia perusteita, ja konfliktin hallinta voisi hiljalleen kääntyä kohti konfliktin ratkaisua.

Juha Hiedanpää, Merimetsotyöryhmän kuuleminen, 28.1.2016, esitys

Koirasudet ja susikeskustelun tarkennusharhat

Susikannan hoitoon ja hallintaan liittyvä keskustelu kiinnittyy usein yksittäisiin vaikkakin perustavaa laatua oleviin ongelmakysymyksiin. Suden suojelun ja susikannan rajoittamisen numeropelissä pohditaan reviirien, laumojen ja yksilöiden määrää. Pihasusikysymys keskittyy yksittäisten susien pulmalliseen käytökseen, ja koirasusista keskusteltaessa ongelmana näyttäytyvät eläimet, joita viranomaiset eivät tunnista tai tunnusta risteymiksi.

Kun jotakin asiaa tai ilmiötä katsotaan tarkkaan ja läheltä, siitä saadaan selkeä ja perusteltu käsitys. Samalla huomio voidaan keskittää juuri niihin yksityiskohtiin, joita pidetään kulloinkin tärkeimpinä. Silloin kun edellä kuvatun kaltaisen tarkastelun kohteena on pulmallinen tilanne, myös ongelman syyt löytyvät usein juuri näiden tärkeimpinä pidettyjen yksityiskohtien joukosta, ja on luonnollista, että myös ratkaisuja ahdinkoon aletaan etsiä samalta suunnalta.

Ihmismieli toimii niin, että meillä on usein tapana tarkastella pulmatilannetta ja sen mahdollista ratkaisua tietynlaisten itsellemme ominaisten ajatusmallien kautta. Se mikä ei ole osa käytettyjä ajattelun malleja, jää näin vaille huomiota, ja se mikä on mallissa keskeistä, on myös ratkaisumahdollisuuksien tärkein lähde. Tiedostamiseen tai tajuntaan liittyvä kognitiotutkimus kutsuu tätä ilmiötä tarkennusvaikutukseksi tai tarkennusharhaksi (engl. focusing effect tai focusing illusion). Vaikka näiden kahden käsitteen merkitys on tavallisesti sama, voidaan tarkennusharhaa ja tarkennusvaikutusta ajatella myös hiukan toisistaan poikkeavina ilmiöinä.

Yleisesti tarkennusvaikutuksella ja -harhalla viitataan tilanteisiin, joissa huomio kiinnittyy joihinkin yksityiskohtiin niin voimakkaasti, että muut kokonaisuuden osat jäävät tarkastelussa paitsioon. Tarkennusvaikutus on usein hyödyllinen ilmiö, koska se auttaa keskittymään olennaiseen ja sulkemaan pois päätöksentekoa häiritsevän turhan kohinan. Aina näin ei kuitenkaan ole. Silloin kun keskittyminen olennaiseksi arvioituun heikentääkin kokonaisuuden hahmottamista ja johtaa tästä syystä pitemmällä aikavälillä epätyydyttäviin ratkaisuihin, on tarkennusharha osuvampi termi ilmiön kuvaamiseen.

Koirasudet susikeskustelussa: tarkennusvaikutusta vai tarkennusharhaa?

On olemassa melkoisen laaja ja mielipiderajat ylittävä yhteisymmärrys siitä, että suden ja koiran risteymät, niin sanotut koirasudet, eivät kuulu luontoon Suomessa tai muuallakaan maailmassa. Vaikka risteymien aiheuttamat ongelmat niin suden suojelulle kuin ihmisten ja susien yhteiselolle on tunnettu jo kauan, koirasusien laillinen asema on edelleen yllättävän epäselvä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Esimerkiksi yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta (Bernin sopimus) ja Euroopan unionin habitaattidirektiivi eivät suoraan määrittele koirasusien tai muiden lajiristeymien asemaa. Näiden sopimusten voi kuitenkin tulkita kohtelevan risteymiä lähtökohtaisesti kuten lajipuhtaita yksilöitä. Lopullista sanaa asiassa ei kuitenkin ole vielä kuultu, koska liioin Bernin sopimuksen pysyvä komitea, Euroopan komissio kuin unionin tuomioistuinkaan eivät ole ottaneet tähän asiaan suoraan kantaa. Vain uhanalaisilla eliölajeilla käytävää kauppaa säätelevä CITES-sopimus koskee selväsanaisesti myös risteymiä edustavia yksilöitä.

Myöskään Suomen lainsäädännössä ei ole erillistä mainintaa suden ja koiran risteymien asemasta. Suomen susipolitiikkaa ohjaava virallinen susikannan hoitosuunnitelma sisältää kuitenkin ohjeistuksen, jonka mukaan risteymäyksilöt on poistettava maamme luonnosta mahdollisimman tehokkaasti ja lakeja noudattaen. Missään ei kuitenkaan ole määritelty tarkasti sitä, mitä koirasudella itse asiassa tarkoitetaan, ja miten tällainen eläinyksilö voidaan riittävällä varmuudella erottaa sudesta.

Miten sitten tulisi määritellä koirasusi? Biologisesti koira ja susi kuuluvat samaan lajiin, Canis lupus. Lisäksi susikannan sataprosenttinen geneettinen puhtaus on käytännössä abstraktio ja siten mahdotonta varmistaa. Mihin siis olisi vedettävä raja sen suhteen, miten paljon koiran perimää susiyksilössä tai -populaatiossa voidaan sietää? Tästä kysymyksestä voidaan johtaa lisää pohdintoja. Milloin hybridisaatio on vain hetkellinen oikku, josta susipopulaation on mahdollista palautua valinnan toimiessa koiran perimästä saatuja piirteitä vastaan? Milloin taas olosuhteet ovat sellaiset, että susikanta kerää yhä enenevässä määrin koirilta peräisin olevaa geeniainesta ja saa kasvavassa määrin koiramaisia piirteitä?

Koirasusikeskustelussakin on kuitenkin vaarana, että tarkennusvaikutuksen auttamasta kohdennetusta keskustelusta lipsahdetaan tarkennusharhaiseen väittelyyn.

Keskustelun lähtökohdat vaikuttavat usein ratkaisevalla tavalla siihen, millaisia ratkaisuja on tarjolla. Koirasusien rooli näyttäytyy joistakin tulokulmista katsottuna jopa Suomen susikannan kohtalonkysymyksenä. Kaikkien Suomen susien toteaminen koirasusiksi ei silti mitä todennäköisimmin avaisi mahdollisuutta susimaisten villien koiraeläinten rajoittamattomalle metsästykselle. Risteymien poistaminen on Suomessakin hallinnon velvollisuus jo pelkästään suden suojelun toteuttamiseksi.

Ongelmallisten eläinyksilöiden poisto on kuitenkin tällöinkin mahdollista vain poikkeuslupamenettelyn kautta ja vaatii pidemmällä aikavälillä selkeitä linjauksia suhteessa muun muassa yllä lueteltuihin kysymyksiin koiran perimää kantaviksi epäiltyjen yksilöiden roolista susikannassa. Näin ollen, vaikka koirasusien poistaminen luonnosta näyttäytyy houkuttelevan kiistattomana ratkaisuna moniin susikeskustelussa esiin nouseviin ongelmiin, olisi sekin nähtävä osana laajempaa susikannan hoitoon ja hallintaan liittyvää kokonaisuutta, jossa on roolinsa niin sudelle kuin ihmiselle koirineen – kaikkien näiden jakamaa ympäristöä unohtamatta.

Kun keskustelua sitten tarkennetaan takaisin koirasusikysymykseen, voitaisiin ehkä viitata myös koiranomistajien keskuudessa yleiseen sanontaan, jonka mukaan ongelmakoiria ei ole olemassa, on vain ongelmallisia koiranomistajia. Miten koirasudet tulisi nähdä tästä näkökulmasta? Ainakin Suomen oloissa kaikki tapaukset, joissa koirien ja villien susien risteymiä syntyy, kertovat tarinaa vastuuttomista koiranomistajista joko meillä tai lähialueilla. Niin kauan kuin susikannan halutaan säilyvän, onkin oleellista tehdä töitä myös risteymien synnyn ehkäisemiseksi.