tiistai 31. joulukuuta 2013

Susikannan hoidon paikkatieto

Maassamme kerätään susista monenlaista kaikille avointa tai viranomaiskäyttöön rajattua paikkatietoa. Tunnetuin viranomaisten ylläpitämistä tietovarannoista on juuri äskettäin uudistunut TASSU-tietojärjestelmä. Pääsy tähän järjestelmään on viranomaisilla sekä petoyhdyshenkilöillä, jotka myös suurpetotiedon sinne tallentavat. Toinen vain viranomaiskäyttöön tarkoitettu paikkatiedon tietopankki on jo jonkin aikaa toiminnassa ollut riistavahinkorekisteri, jonka avulla seurataan muun muassa riistavahinkolain mukaisten susivahinkojen sijoittumista, suuruutta ja korvausten maksua. Riistaweb on kolmas keskeinen susitietoa käsittelevä tietojärjestelmä. Sitä hyödynnetään muun muassa Suomen riistakeskuksessa suden poikkeuslupa-anomuksia käsiteltäessä. Eri järjestelmien rinnakkaiskäytöllä riistaviranomaiset pyrkivät tukemaan toimia, jolla pidetään vahingot kohtuullisella tasolla ja konfliktit hallinnassa.

Kansalaiset ovat viime vuosina päässeet tutustumaan riistaviranomaisten tekemiin poikkeuslupapäätöksiin verkossa. Tietoa tuoreista pantasusihavainnoista kansalaiset ovat saaneet takavuosina soittamalla susipuhelimeen. Tästä syksystä alkaen susipuhelimen sijaan on ollut tarjolla Internetissä toimiva palvelu pantasusien seuraamiseen. Tarjottu avoimuus ei ole riittänyt tyydyttämään suteen huomionsa kiinnittäneiden kansalaisten tietotarpeita. Siksi viranomaisten ja jo aiemmin eri toimijaryhmien perustamien petotietojärjestelmien rinnalle on syntynyt  yksittäisten kansalaisten ylläpitämiä järjestelmiä.

Esimerkiksi susien viime vuosina tekemiä koiravahinkoja esittelemä karttapalvelu aloitti toimintansa lokakuussa 2012. Ylläpitäjä kantoi huolta metsästyskoirista ja halusi koota yhteen hajallaan olevaa vahinkotietoa helppokäyttöiseen ja helposti välitettävään muotoon. Tarkoituksena oli suunnata huomiota vahinkoriskiin ja varoittaa koiranomistajia vahinkoalttiista alueista. Palvelun tietolähteinä on käytetty ensisijaisesti sanomalehtien vahinkouutisointeja. Tietoa on myös saatu asianosaisilta tai henkilöiltä, jotka muutoin ovat tunteneet tapaukset. Haastavaksi tiedonkeruun tekee se, etteivät kaikki vahinkotapaukset tule julkisiksi, joskus koiranomistajat eivät hae korvausta lainkaan tai hakevat sitä vakuutusyhtiöstä, josta tieto ei välity muille toimijoille.

Liki samoihin aikoihin edellisen kanssa syksyllä 2012 aloitti toimintansa toinen karttapalvelu, jolla ylläpidettiin tietoa riistaviranomaisten antamista poikkeusluvista sekä poliisimääräyksien myönnöistä. Niin ikään palvelulla visualisoitiin lupien ja määräysten sekä liikennekolarien aiheuttamaa susipoistumaa maan eri osissa. Palvelu on vuonna 2013 ilmeisesti loppunut. Ylläpitäjä halusi luoda aiheesta kokonaiskäsityksen keräämällä tietoa Suomen riistakeskukselta sekä poliisin tiedotteista. Suomen riistakeskuksen myöntämien lupien ja niiden tuloksen osalta tieto oli palvelussa kattavaa. Poliisimääräysten ja niiden käytön osalta palveluun kerättävissä olevassa tiedossa oli puutteita.

Vuoden 2013 keväästä alkaen on toiminnassa ollut myös karttapalvelu, johon ylläpitäjät kirjaavat laumoja sekä yhdessä liikkuvia pareja koskevia susihavaintoja. Lähteenä ylläpitäjät käyttävät RKTL:n julkaisemien lausuntojen karttaliitteitä, facebookin ja eralle.net keskusteluryhmissä jaettuja suurpetohavaintoja sekä ihmisten ylläpitäjille sähköpostitse ilmoittamia havaintoja. Laumoja ja pareja kartoilla esittävän palvelun tarkoituksena on ollut koota tietoa yhteen eri lähteistä, tarjota sitä alueilta joilta viranomaistietojärjestelmiin ei kerry tietoa ja tuoda sitä esille nopeammin, kuin mitä RKTL tietoa julkistaa.

Yllä mainitut palvelut ovat saaneet kiitosta tiedon käyttäjiltä. Vaikka palvelujen ylläpitäjät pyrkivät varmistamaan esittämänsä tiedon luotettavuuden tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan, on esitetty epäilyjä tiedon laadusta. Esimerkiksi koiravahinkojen kohdalla ei ole aina mahdollista päästä selvyyteen, onko koiran tappanut nimenomaan susi. Niin ikään susihavaintoihin sisältyy epävarmuutta  – osa suden jäljiksi alun perin arvioiduista jälkihavainnoista on esimerkiksi petoyhdyshenkilöiden tarkistuksen pohjalta todettu monessa yhteydessä koiriksi tai ilveksiksi (jälkimäärityksen haasteista sudella, s. 10).

Esimerkit tuovat esille sen, miten yhtäältä tarve ja halu avoimeen ja nopeasti jaettavaan susitietoon ja toisaalta tekniikan ja omien kykyjen tarjoamat mahdollisuudet synnyttävät uusia kansalaisten omia susikarttapalveluja. Näillä palveluilla edistetään tiedonjakoa niiltä osin, kun viranomaiset eivät ole omien järjestelmiensä osalta halunneet, pystyneet, tai vielä ehtineet tätä toteuttaa.

Kehitys muuttaa vallitsevaa asetelmaa ja haastaa pohtimaan kaikkien tietojärjestelmien osalta sitä, milloin julkinen tieto on hyödyllistä ja kenelle. Ketä kulloinkin julkisella tiedolla palvellaan? Missä määrin avoimesti julkaistu tieto auttaa toimijoita esimerkiksi varautumaan susien läsnäoloon? Entä onko tiedon korkealla laadulla ja nopealla jakamisella käänteinen yhteys – milloin hitaus on perusteltua?

2 kommenttia:

  1. Meillä aluksi tulkittiin suden tekosiksi se kun kesäyönä oli tapettu pienestä lammaslaumastamme muistaakseni 5 lammasta, kuudes pääsi karkuun. Lopuksi paljastui että asialla oli ollut kaksi koiraa. Koiranomistajat maksoivat ihan mukisematta sitten korvaukset. Tapaus on niin vanha ettei sitä voi mitenkään yhdistää nykyiseen susikeskusteluun. Kuitenkin voi joskus olla vaikeata tietää vahingon aiheuttaja.

    Ongelmallisin alue susikysymyksessä on kuitenkin juuri lampaiden tapaiset kotieläimet. Niitä on vaikeinta suojata susien tai koirien hyökkäyksiltä. Kaikki muu on kuitenkin melko yksinkertaisesti turvattavissa.

    Itse olen liikkunut paljon metsissä sekä kesällä että talvella. Susi on osoittautunut kuitenkin kaikkein välttelevimmäksi otukseksi. Kerran Etelä-Pohjanmaalla olin juoksulenkillä syrjäisellä metsäautotiellä. Tullessani tien päähän, näin hiekassa isot koiraeläimen jäljet jotka tulkitsin tuoreiksi suden jäljiksi. Otus oli ilmeisesti säikähtänyt tuloani ja juossut mahtavin loikkauksin tien päästä metsään. Näköyhteyttä en eläimeen kuitenkaan saanut.

    Talvisilla hiihtoretkillä Satakunnassa olen yrittänyt nähdä susien jälkiä. Ilveksiä on kyllä liikkunut monessakin paikassa, mutta sudet ovat tieltäni pysyneet aina poissa. Olen usein hakeutunut (sopivilla keleillä) hiihtämään mieluuummin koskemattomia hankia isommille metsäalueille joissa voisi olla susillekin tilaa. Yksiäkään jälkiä en ole tavannut.

    Onko niin että asutuilla alueilla on susille enemmän syötävää kuin syvissä metsissä? Jää sellainen ajatus että tälle asialle voisi myös tehdä jotakin. Isot metsäalueet voisi tehdä houkuttelevammiksi ja asutut alueet vähemmän houkutteleviksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kommentistasi! Kertomasi tapaus on edelleen ajankohtainen - aina ei ole helppoa tunnistaa tekijää. Toivoa sopii, että DNA-analyysien ja tapahtumapaikan näytteiden (sylki, karva, ulosteet) keräämisen yleistymisen myötä saadaan useammin tietoon tekijä, oli se sitten koira, susi tai joku muu.

    Riistanhoidossa hyödynnetään jonkin verran tuota mainitsemaasi houkuttavuuseroihin pohjaavaa 'sijainninohjausta', mutta keskustelua ja uusia avauksia soisi näkevän enemmänkin. Hirvien ruokailu- ja kulkureitteihin ja samalla hirvivahinkoihin pyritään vaikuttamaan esimerkiksi suolakivien sijoittelulla. Valkohäntiä ja muita sorkkaeläimiä houkutellaan niinikään ruokinnalla tiettyihin paikkoihin. Nämä lajit kuuluvat suden ruokavalioon, joten niiden sijainninohjaus voi olla 'monilajista' eli voi samalla epäsuorasti kohdistua myös suteen.

    Tehokas strategia on sellainen, jossa yhdistellään eri toimenpiteitä. Tehdään monin tavoin yhdestä alueesta tai reviirin osasta houkuttelevampi ja toisesta saman aikaan luotaan työntävämpi. Ensimmäisestä löytyy rauhallinen ympäristö ja ravintoa, jälkimmäisestä ei löydy tarjolle mitään ravinnoksi sopivaa, vaan sen sijaan esimerkiksi petoaita tai jokin kemikaali (biofence) estämään pääsy, poliisi ja SRVA-henkilöt karkottamaan, ja metsästäjät tarpeen mukaan jahtaamaan.

    VastaaPoista