maanantai 11. maaliskuuta 2013

Riskipakoisuus


Etenkin psykologiassa ja taloustieteissä käytetään käsitettä riskiasenne kuvaamaan ihmisten suhtautumista riskinottoon. Yhtä äärilaitaa edustaa riskihakuinen, toista laitaa riskipakoinen ja näiden väliin asettuu eriasteisesti riskineutraali suhtautumistapa. Viime aikojen julkisesta susikeskustelussa syntyy vaikutelma, että monet kansalaisista haluaisivat valtiovallan omaksuvan nykyistä riskipakoisemman asenteen suhteessa suteen.

Riskipakoinen ihminen pyrkii elämään varman päälle eli riskejä vältellen. Jos hänen pitää valita ottaako hän vastaan 5 euroa vastikkeettomasti – siis täysin riskittömästi – tai vaihtoehtoisesti osallistuu kolikonheittoon, jossa oikein arvaamalla voittaa 10 euroa ja väärin arvaamalla 0 euroa, hän jättää arvonnan väliin. Vaikka arvontaan osallistumisen lopputulos on laskennallisena odotusarvona kuvaten tasan sama kuin ilman arvontaa tarjottava rahasumma, painaa mielessä enemmän ajatus arvonnassa häviämisestä kuin voittamisesta. Valintoja määrittää pikemminkin uhka kuin toivo. Hille Koskelan Pelonkierre-kirjan mukaan tämänkaltainen uhka- ja pelkosuuntautuneisuus ei luonnehdi vain yksittäisten ihmisten ajattelua, vaan voi puhua suoranaisesta pelon kulttuurista.

Susikeskustelun kohdalla panoksien nähdään olevan suuria. Kriittisimmissä puheenvuoroissa suden ajatellaan voivan tappaa lapsen tai koiran, jos tämänkaltaista arpapeliä ei estetä. Vaatimukset tilanteen muuttamiseksi kohdistetaan viranomaisiin ja heidän toimintaansa ohjaaviin säännöksiin. Kukaan keskustelijoista ei varmaan kiistä lasten suurta arvoa, mutta eri mieltä ollaan suden arvosta.

Aito erimielisyys näyttää olevan myös susivahingon todennäköisyydestä ja siitä, pitäisikö esimerkiksi oman pihapiirin olla täysin riskitön. Julkisessa keskustelussa on viitattu myös epäsuorasti suden tekemän kohtalokkaan hyökkäyksen todennäköisyyteen. Ne keskustelijat, jotka pitävät susien pääosin pimeän aikaan tekemiä varmoja ja todennettuja pihakäyntejä ihmiselle vaarattomina, pitänevät hyökkäyksen todennäköisyyttäkin pienenä. Samoin ajattelevat ehkä ne, joille susien pihakäyntien näkyvä uutisointi on pikemminkin merkki lisääntyneestä ilmiön julkituonnista kuin pihakäyntien määrän lisääntymisestä tai susien kasvaneesta tottumisesta ihmisiin. Sen sijaan ne keskustelijat, joiden mukaan hyökkäys on mahdollinen, jopa todennäköinen, perustelevat kantaansa susista tehdyillä päivähavainnoilla ja susien uhmakkaaksi tulkitulla käyttäytymisellä.

Viime aikojen keskustelussa ei ole niinkään argumentoitu susiriskiä susien tai susille alttiiden vahinkokohteiden määrän myötä kumuloituvana tai tapahtuneiden vahinkojen lukumäärän myötä mitattavissa olevana suureena. Susiriski ja sen kasvu on sen sijaan liitetty susien väitettyyn käyttäytymismuutokseen. Suden suojelusta huolissaan olevat toimijat ovat ihmetelleet, miten riskittömyyden vaade kohdistetaan voimallisesti juuri suteen eikä muihin vaaratekijöihin, kuten liikenteeseen, koiriin tai vaikkapa ihmisiin, jotka susilta suojautuakseen tarttuvat aseisiin. Miksi nimenomaan suden läsnäolo on sietämättömän riskaabelia?

Riskiasenteita on vaikea muuttaa suuntaan tai toiseen. Ja vaikka kokonaisriskeistä oltaisiin yksimielisiä, voidaan kiistellä siitä, pitäisikö yksittäisiä riskitekijöitä minimoida juuri suden kohdalla ja sallia ihmisten aiheuttamien riskien osalta. Kyse on yhtäältä arvoerimielisyydestä – miten arvostamme tulevaisuutta, jota määrittelee joko suden läsnäolo tai poissaolo osana arjen toimintoja. Tätä kulttuurista asetelmaa on vaikea muuttaa. Suden vaarallisuutta koskeva tiedollinen perusta ei ole yhtä pysyvää. Jo kevään eteneminen voi sitä jossakin määrin muuttaa, kun sudet häviävät näkymättömiin lumen sulaessa ja pesinnän lähestyessä – havainnot ja uutisoinnit vähenevät. Susien riskikäyttäytymistä voidaan myös tutkia ja tuloksista tiedottaa. Molemmat edellä kuvatut seikat voivat ehkäistä yhtä Hille Koskelan kuvaaman pelonhallinnan paradoksin toteutumista: pyrkimykset lisätä kaikin keinoin turvallisuutta johtavatkin voimakkaampiin uhkien tiedostamisen ja turvattomuuden kokemuksiin.

10 kommenttia:

  1. Eli tahdot tässä kertoa, että susien pihaantulo on siis normaalia ja siitä aiheutuvia vaaroja täytyy hoitaa pelonhallinnalla, koska siitä ei käytännössä edes vaaroja synny !

    Vielä lisäksi toteat, että lapsen ja suden arvo tulisi olla sama !

    Pihakäynnit susilla ovat mielestäsi vaarattomia ja sudelle arkuutensa menettäminen on sille aivan normaalia kehitystä ja näin viranmaisten olisi viisaampaa keskittyä muihin vaaratekijöihin, kuten liikenteeseen, koska suden läsnäolossa ei ole mitään riskejä ja näin pelättävää !

    Näin ollen koko susi-asissa on mielestäsi vain kyse arvoerimielisyyksistä !


    Ajatuksesi tuntuvat todella terveille ja loogisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tekstini yhtenä pontimena oli havainto siitä, miten samankaltaista keskustelua käydään oikeudesta turvalliseen liikkumiseen yöllä kaupunkien keskustoissa kuin nyt maaseudulla. Subjektiiviset riskin ja pelon kokemukset on otettava vakavasti ja käsiteltävä. Keinoja on monia - jos kyse olisi vain arvoerimielisyydestä (tiukka utilitarismi vs. mutualismi), niitä olisi vähän, lisätieto ei paljoa auttaisi. Susien toistuva käynti pihoissa tulkitaan häiriökäyttäytymiseksi, mikä voi synnyttää poliisille toimintavelvoitteen ja riistaviranomaiselle perusteen poiketa suden suojelusta. Ja hyvä niin.

      Poista
    2. Toivon että 12.maaliskuuta kirjoittanut Anonyymi on vain trolli, koska muuten kyseessä on henkilö jolla ei ole mitään kykyä ymmärtää lukemaansa tekstiä. Kummassakin tapauksessa ko.henkilölle vastaaminen on täysin hedelmätöntä ajantuhlausta, ja veikkaampa JP että vastauksesi meni ns. "hukkaan".

      Poista
  2. Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus. Olen ihmetellyt sitä, miten susipelkoa saa mielin määrin lietsoa ja vaalia, mutta susipelon lievittämiseen pyrkivät kommentit tulkitaan vihaisesti vähättelyksi. Ikään kuin oikein haluttaisiin pelätä sutta. Miksi? Minua ainakin helpottaisi, jos joku asiaa oikeasti tunteva kertoisi minulle, että tuntemaani pelkoon ei todellisuudessa olisikaan erityistä syytä.
    Susipelon ratkaisuksi susien tappaminen on aika surkea keino. Pelottelijat muistuttavat mielellään, että itärajan takana on tuhansittain susia. Sieltä niitä siis tulisi aina lisää tännekin. Onko meidän siis jatkuvasti täristävä peloissaan kotonaan pyssy kädessä sutta odotellen?
    Tässä asiassa minusta tuntuu, että pelko ja siihen sekoittunut viha on liian usein oma valinta, joka perustuu tarkasti valikoituun ja tarkoitushakuiseen tietoon - tai jopa valheisiin kaikenmaailman tarha- ja koirasusista.
    Pelonlietsojat ovat ikävä kyllä saaneet yliotteen neutraalista asiatiedosta. Saa nähdä, mitä tämä projekti pystyy sille asialle tekemään.

    VastaaPoista
  3. Ensinnä; loistava blogi! Kiitos! Toisekseen; ei liity äskeiseen blogikirjoitukseen, mutta haluaisin lukea jotain kommenttia tästä:
    http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Raportteja98.pdf

    VastaaPoista
  4. Susia pelkäävät aikuiset lastensa vuoksi. Metsästäjät koiriensa vuoksi. Pärjäämme aivan hyvin ilman susia suomessa. Erittäin hyvin pärjättiin 1980-luvulla. Tämä nykyinen kanta on Venäjältä tulleiden susien jälkeläisiä. Jos Suomesta hävitetään susikanta, niin mitään ihmeellistä ei tapahdu. Loppuisi vanhemmilta huoli ja lapset saisivat liikkua susialueilla niinkuin ennenkin. Metsästäjien ei tarvitseisi olla huolissaan koiransa puolesta. Metsästysharrastus on erittäin tärkeä harrastus maaseudulla. Sitä se on monelle kaupungissa asuvallekkin. Onneksi tästä ihmisten elämää rajoittavasta susien suojeluohjelmasta Suomessa tehdään kantelu EU:n tuomioistuimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Susia pelkäävät aikuiset lastensa vuoksi."

      "Loppuisi vanhemmilta huoli ja lapset saisivat liikkua susialueilla niinkuin ennenkin."

      Tällainen yleistys (vanhemmat, kansa, kaikki susien suojelijat asuvat kaupungeissa jne) on koko susikeskustelun suurin ongelma! Olen pienen lapsen vanhempi ja vietän ison osan ajastani myös susialueilla (ym. suurpetojen). Minua ei pelota se, että suurpeto kävisi lapseni kimppuun. Voin aivan hyvin mielin jättää lapseni päiväunille ulos vaunuun. Kun lapsi tuosta vielä kasvaa, niin saa aivan vapaasti kulkea myös alueen metsissä, enkä edelleenkään pelkää suurpetojen aiheuttamaa riskiä.

      Lapsella on moninkertainen riski joutua esim. koiran tai liikenteen uhriksi kuin suurpedon. Saisin lapseni teidän harjoittaman pelottelutaktiikan avulla helposti pelkäämään myös suurpetoja, mutta en näe syytä valehdella lapselleni. Riski suurpedon aiheuttamaan onnettomuuteen on niin häviävän pieni, että en ymmärrä mitä hyötyä te lapsienne pelottelusta saatte.

      Poista
  5. Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa! Itse asun Savossa myös ns."susialueella".Ikävä kyllä jotkut nauttivat suden vihaamisesta edes sen kummempia syitä ja aivopesevät myös lapsensa tekemään samoin.On myös tahoja jotka lietsovat vihaa ja suoranaista hysteriaa tarkoituksella niin tutkijoita kuin suden "hyväksyjiä" kohtaan..Alkaa olemaan jo sairasta tämä susiviha.

    VastaaPoista
  6. Kirjoitus "riskipakoisuus" on hyvä. Ei siinä suinkaan väitetä että suden ja lapsen arvo olisi sama, vaan nimenomaan todetaan että lapsen arvon kaikki tiedostavat, mutta kysytään mikä on suden arvo.

    Tosin julkisuudessa olevat lapsenmurha oikeudenkäynnit kyllä vähän laittavat epäilemään että tiedostavatko kaikki lapsen arvon. Onko ihminen kuitenkin se iso paha susi.

    Sitten susien pihakäyntejä myös puntaroidaan. Eikö kuitenkin susi ole eläin muitten joukossa. Ja kovasta metsästyspaineesta huolimatta tulee hirvi, kauriit, sekä ketut ja rusakot pihoille. Miten susi niistä poikkeaisi.

    Kirjoitus on hyvää pohdiskelua.

    VastaaPoista
  7. Susipelko ja petoviha ovat urbaanikansalaisen käyttämiä maaseudun asukkaalle tarpeettomia termejä, joiden puitteissa snobaillaan yllämainitun kaltaisin kirjoituksin.

    Usein ihmetellään, kuinka esimerkiksi Espanjassa ja Virossa suurikaan susikanta ei aiheuta angelmia.

    Espanjan noin 2500 sutta ovat pohjoista kantaa pienempiä, niillä on runsaasti metsäkauriita ja villisikoja metsästettävänään laajoilla autioituvilla vuoristoalueilla, missä susi väistää ihmistä ja karjaa.

    Virossa susien ravinto koostuu huomattavassa määrin samoista saaliseläimistä kuin Espanjassa. Lisäksi Virossa on vanha sudenmetsästyksen perinne, minkä ansiosta susien ihmispelko on säilynyt, ihmistä pelkäämättömät yksilöt metsästetään. Koiraeläinten ihmispelon geneettisestä kehittymisestä kannattaa tutustua Dmitri Beljajevin kettukokeisiin, joilla vaikeasti käsiteltävistä tarhaketuista saatiin ihmistä piittaamattomia tai ihmisen seuraa kaipaavia eläimiä. Sama kehitys on toteutumassa tahtomattamme omassa petokannassamme.

    Suomalainen susi on hirvien metsästykseen kehittyneen kookkaan pohjoisen lajin edustaja, mikä on oppinut ottamaan saaliikseen koirat, metsäkauriit ja valkohäntäpeurat. Se on hieno eläin, mutta kannan säilymisen perustana on riittävä ihmispelko.

    Epidemiologia ja sairauksien hoitojärjestely sekä riistatutkimus ja riistakantojen hoito ovat hämmästyttävän samanlaisia tutkimusaloja. Edellisen kanssa olen työskennellyt 45 vuotta, viimeksimainittua olen harrastanut puolenkymmentä vuotta. Olen aloittanut sydänsairauksien yleisöluennot yli 30 vuotta sitten. Silloiset yleisön puheenvuorot muistuttivat nykyisten susikeskustelujen reaktioita. Valistajien ja kansan yhteisymmärrys löytyi 90-luvulla.

    Mitään vastaavaa "susitasapainoa" tuskin syntyy vuosikausiin. Ensimmäiseksi petotutkijoiden kannattaa jalkautua norsunluutorneistaan lähemmäksi maaseudun asukasta. Ellei hänen näkemystään huomioida, ristiriita tulee jatkumaan loputtomiin. Pohjanmaalla muisteltiin viime vuonna "konikapinaa" ja sen taustana aikanaan ollutta virkavallan yksisilmäisyyttä. Onko Perhon tapahtumat uuden konikapinan alkua?

    VastaaPoista