Kohti sopua

Susikannan hoitosuunnitelmaa ollaan parhaillaan päivittämässä. Päivitystyön haastetta kuvaavat hyvin esimerkiksi viime aikoina tehdyt kyselytutkimukset. YLE uutisoi tammikuun alussa Pirstoutunut Suomi-kyselystä ja siinä selvinneistä asioista, joista suomalaiset ovat kaikkein erimielisimpiä.

Susi oli erimielisyyttä eniten synnyttävien yhteiskunnallisten kysymysten listassa hyvänä kolmosena, ja sitä koskeva väittämä käsitteli sudenmetsästystä: ”Susia pitäisi voida metsästää nykyistä vapaammin.” Vahvasti samaa mieltä oli vastaajista 18 %, jonkin verran samaa mieltä 23 %, ei samaa eikä eri mieltä 21 %, jonkin verran eri mieltä 18 % ja vahvasti eri mieltä 21 %. Näiden osuuksien pohjalta on laskettavissa erimielisyyden astetta kuvaava konfliktiriski-indeksi. Indeksi saa maksimiarvon 1, kun puolet mielipiteensä ilmaisseista on esitetystä väitteestä vahvasti samaa mieltä ja puolet vastaajista vahvasti eri mieltä – eli kun vastaajajoukko jakautuu tasan kahtia vastausjakauman ääripäihin. Indeksi saa arvon 0, kun kaikki vastaajat vastaavat täysin samalla tavalla eli ovat täysin yksimielisiä käsiteltävästä asiasta. Susikysymyksessä indeksi saa arvon 0.41, kun samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa koskevassa kysymyksessä vastaava arvo on 0.58 ja ’pakkoruotsi’-kysymyksessä 0.45.

Millaiset susikannan hoitosuunnitelman kirjaukset sitten ennakoisivat vähemmän riitaisaa tulevaisuutta? Viime loppukeväästä kerätty susikyselyaineisto sekä yllä mainittu konfliktiriskiä kuvaava mittatikku antavat vastaamiseen kättä pitempää. Kysely suunniteltiin Suomen riistakeskuksen ja hankkeemme tutkijoiden yhteistyönä. Toimeksiannostamme suomalaisia kattavasti edustavan aineiston keräsi Taloustutkimus.

Kysely käsitti monenlaisia teemoja liittyen susikannanhoidon periaatteisiin ja toimintavaihtoehtoihin, ja sen perusteella on mahdollista tarkastella, millaisia ovat kansalaisyhteiskuntaa yhdistävät ja millaisia sitä erottelevat susikysymykset. Yhdistääkö esimerkiksi suomalaisia tuomitseva suhde laittomaan susien tappamiseen?

Tietyin varauksin vastaus tähän on… kyllä. Suomalaiset tuomitsevat hyvin yksimielisesti sen, että susia tapetaan oman taloudellisen edun vuoksi (indeksi = 0.21) tai jahdin jännityksen takia (indeksi = 0.20). Mielipiteet jakautuvat selvästi enemmän näiden tekojen suhteen, jos taustalla on suden kokeminen inhottavaksi tai kiukkua herättäväksi (indeksi = 0.39). Siinä tapauksessa että laittomuuksiin ryhdytään susista koetun vahinkoriskin pienentämiseksi, on tilanne vielä edellistäkin ristiriitaisempi. Väittämän ”Yhteisöään saa puolustaa tappamalla susia laittomasti” vastauksista laskettu indeksi saa arvon 0.46 eli erimielisyys on Suomessa samaa suuruusluokkaa kuin pakkoruotsikysymyksessä. Laittomuuden perusteilla on siis väliä. Yleinen sympatia on tällä hetkellä voimakkaasti ja melko yhtäläisesti suden uhreiksi katsottujen ihmisten puolella (indeksi = 0.28), ja siksi osa ihmisistä hyväksyy myös susiin kohdistuvia laittomuuksia.

Kenties kiinnostavampi kuin laittomuuden tuki on kuitenkin kysymys siitä, millainen järjestelmä tukisi nykyistä paremmin laillisia toimintamahdollisuuksia. Suomalaiset jakavat kyselyn mukaan melko pitkälti käsityksen siitä, että susialueen asukkaille tulisi antaa enemmän vaikutusmahdollisuuksia susiasioissa kuin muualla asuville (indeksi = 0.31). Tämä indeksin arvo vastaa YLE:n kyselyn paljastamaa suomalaisten erimielisyyttä koskien pakolaiskiintiön kasvattamista. Vielä suurempi yksimielisyys susiasioissa on kuitenkin siitä, että ylimmän päätäntävallan tulisi susiasioissa olla Suomessa eikä EU:lla (indeksi = 0.20).

Vaikutusvaltakysymykset tuntuvat monella palautuvan kysymyksiksi siitä, millä järjestelyillä Suomessa susia metsästetään. Kyselyssämme esitimme tähän liittyen kolme vaihtoehtoa, joista ensimmäinen oli nykyistä järjestelyä liberaalimpi kannanhoidollinen metsästys, jossa metsästäjien ei tarvitse kohdistaa jahtia vain vahinkoa tai uhkaa aiheuttaviin yksilöihin. Toinen vaihtoehto oli nykyisen kaltainen vahinko- ja turvallisuusuhkaa aiheuttavien yksilöiden poistaminen metsästyksellä, ja kolmas poliisin johtama ja valikoitujen metsästäjien toteuttama vahinkoyksilöiden poistaminen. Mikä näistä ratkaisuista on ristiriidattomin lähtökohta hoitosuunnitelman linjauksille? Kyselyn mukaan kaikkiin edellä mainituista liittyy melko merkittäviä ristiriitoja, vähiten kuitenkin kannanhoidollisen metsästyksen sallimiseen (indeksi = 0.35). Kyselymme mukaan selvästi erimielisempiä oltiin suhtautumisessa nykyiseen poikkeuslupajärjestelmään (indeksi = 0.42) tai poliisijohtoisiin sudenpoisto-operaatioihin (indeksi = 0.49).

Kyselyn havainnollistamat laillista ja laitonta metsästystä koskevat ristiriidat muistuttavat siitä, ettei sopuratkaisu voi perustua pelkästään eläinten poistamiseen. Ihmisten sutta koskevaan huoleen tulee voida kannanhoidolla vastata, mutta metsästyksen rinnalle tarvitaan monenlaisia muitakin keinoja.

Susikokemusten ja konfliktien maailmaa

Onko susikonflikti sosiaalinen konflikti, jossa erityyppiset tunteet sosiaalisesti ja kulttuurisesti ymmärrettynä ovat vaikuttaneet siihen millaiseksi susiongelma on kehittynyt? Aaltola (2013: 283) kuvaa "Johdatus eläinfilosofiaan" kirjassaan, miten sudesta on tullut Suomen politisoiduin eläin. Miten näin on päässyt käymään? Onko susiongelma siis sosiaalinen ongelma, jos susiongelma kytkeytyy ja kietoutuu valtaan ja politiikkaan? Entä onko kulttuurisilla tekijöillä merkitystä susitunteisiin? 

Sosiaalinen näkökulma on lähestymistapa, jossa yhteiskunnallisia sosiaalisia ongelmia voidaan tarkastella eri näkökulmista esimerkiksi taloudelliselta, poliittiselta, kulttuurishistorialliselta tai jopa moraaliselta kannalta, jolloin tutkimusongelma voi nostaa esiin kokemuksellisia ja psykologisia kysymyksiä. Lähestymistapa on hyödyllinen tarkastellessa ongelmaa, joka osoittautuu yhteiskunnalliseksi ongelmaksi ja on kytköksissä yhteiskunnan sosiaalisiin ryhmiin.  Yhteiskunnallinen ongelma on ihmisen keskuudessa usein jaettu ongelmavyyhti, jossa korostuu alueellinen eriarvoisuus tai ryhmien välinen eriarvoisuus ja jopa eri asenteet ihmisryhmien välillä. Sosiaalisessa näkökulmassa korostuvat myös erityyppisten asioiden käänteispuolet, koska sosiaaliset ongelmat ovat yhteydessä määritelmiin, jotka riippuvat yhteiskunnallisista voimasuhteista, intresseistä, arvoista ja myös niistä tiedoista, joita meillä on ongelmista (Rajavaara & Walls 1990). 

Susikonfliktissa korostuu maaseudun paikallisten yhteisöjen tilallinen turvallisuus, ihmisten hyvinvointi ja arvot, ryhmien/ammatinharjoittajien/ihmisten eriarvoistuminen ja alkuelinkeinojen jatkuvuus sekä perinne. Sosiaalisessa susikonfliktissa korostetaan usein myös eroa kaupungin ja maaseudun sekä eri sosiaalisten ja yhteisöllisten ryhmien välillä. Symbolisesti susi nousee ongelmien keskiöön, vaikka poliittisesti susikonfliktissa saattaa heijastua kaupungin ja eliitin (päätöksentekijöiden) valta-asema, jossa keskushallinnollinen ja muodollinen resurssienhallinta (hallinnon kieli) voi sivuuttaa paikallisyhteisön voimaa ja omaa sanomaa maaseudulla. Vähemmälle huomiolle saattavat jäädä itse suteen villieläimenä liittyvät konkreettiset ongelmat, joita aika ajoin korostetaan paikallisissa ongelmissa. Eri aikakausina yhteiskunnalliset seikat luotaavat sitä millaiseksi paikallinen susiongelma kehittyy ja muotoutuu ajan kuluessa. 

Susikonflikti nostaa esille myös elämäntapojen eroja maaseudulla ja kaupungissa, ja vastakkaisia käsityksiä luonnon arvoista ja petoeläinten paikallisesta sijainnista. Susiongelma ja yleinen keskustelu kuumenevat aina siellä, missä susi havaitaan ja tekee harmejaan. Tyypillisin sijainti on syrjäisellä maaseudulla. Susivahinkojen sattuessa huolet ja pelko heräävät ihmisten keskuudessa. Kotieläinten omistajat tähdentävät ei vain työstressin lisääntymistä, mutta myös lampaidensa ja lemmikkieläintensä haavoittuvuutta omilla maillaan. Yleinen keskustelu sivuaa ihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta sekä maatalouden kannattavuuteen, jatkuvuuteen ja hallintaan liittyviä ongelmia. 

Sosiaalisessa susikonfliktissa paikallisten ihmisten identiteetti rakentuu myös valtaan, joka perustuu ihmiskeskeiseen maailmankuvaan, jonka mukaan eläimet on luotu palvelemaan ihmistä. Susi nähdään siis kilpailijana eikä kanssaeläjänä ihmisen elintilassa. Lähiluonnon tulisi tuottaa ihmisille tunnetasolla rauhaa, tyyneyttä ja stressittömyyttä sekä maaseudun syrjäisyys kaupungeista taas luoda suojaa yhteisöille ulkopuolisilta urbaaneilta tekijöiltä. Maaseudun yhteisön lähtökohdista ajateltuna sosiokulttuuriset seikat, paikalliset luontoarvot ja alueiden syrjäisyys kaupunkikeskuksista ovat tärkeä osa maaseudun ihmisten arvomaailmaa, joka luo suojamuuria ulkoiseen maailmaan (Pain et al 2008). Luontoon kytkeytyvät tunteet perustuvat näin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin (ks. Ahmed 2004). 
Nykyaikana tilanne saattaa muuttua herkästi. Kun susi ilmaantuu luonnosta, lähiluonto esittäytyy villinä, kesyttämättönä ja ei-kontrolloituna, joka herättää pelkoa ja negatiivisia tunteita ihmisten keskuudessa ja epästabiili lähiympäristö herättää erilaisia tunteita, jolloin luonnon arvottaminen ja tilallisuus muuttuu. Tämänkaltainen tilanne ja sosiaalisen susikonfliktin kautta kuvattuna yhteisön ja ihmisten negatiivisia tunteita voidaan selittää tilan ulkopuolisilla tekijöillä (out-of-place-others). Näinkö kritiikin pääkohteeksi on viime aikoina joutunut Suomen luonnossa esiintyvä ihmistilan ulkopuolelta tullut ja harmia aiheuttava liikkuva susi?